Syyllisyys seksin harrastamisesta uskonnollisen vakaumuksen vuoksi

Olen uskonnollinen 21v nainen. En ole avioliitossa, mutta olen harrastanut seksiä useita kertoja tosi mukavan ikäiseni miehen kanssa. Se painaa mieltäni, koska näin ei pitäisi tehdä. Mies ei jaksa odottaa naimisiin menoa, ja jättäisi minut ellei saa seksiä. Mietin mitä jumala ajattelee, kun näkee minut alasti ja alapää turpeana ja kosteana selällään, ja miehen työntyvän sisälleni. Olen nauttinut yhdynnöistä. Pelkään, että saan kauhean rangaistuksen. Olen siinä tapauksessa ansainnutkin sen.

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi.

Seksologian näkökulmasta suostumuksellisen seksin harrastaminen ennen avioliittoa on monille yleinen tapa toteuttaa seksuaalisuuttaan. Uskonnollisissa yhteisöissä asiasta saatetaan ajatella kuitenkin eri tavoin. Osa ihmisistä haluaa toteuttaa seksuaalisuuttaan enemmän uskonnollisen yhteisönsä oppien mukaan, toiset soveltavat ohjeita omalle kohdalleen sopiviksi. Tärkeintä olisikin löytää sellainen tapa toimia, minkä kanssa sinun on hyvä olla. Maailmankatsomus ja ajatukset uskosta ovat hyvin henkilökohtaisia.

Seksuaalikasvatus, maailmankatsomus sekä oma ja ympäristön arvomaailma saattavat luoda ristiriitaisia tuntemuksia seksin suhteen; toisaalta seksi tuntuu hyvältä, toisaalta seksin harrastaminen voi tuntua väärältä. Hyvä, että olette jollakin tasolla pystyneet juttelemaan aiheesta kumppanisi kanssa. Arvostavassa suhteessa ihminen saa olla sellainen kuin on.  Jos seksin harrastaminen ennen avioliittoa ei tunnu oikealta ratkaisulta jatkossa, on tunteistaan hyvä jutella lisää kumppanisi kanssa. Suhteessa on tärkeää ottaa huomioon myös kumppaninsa näkökulma asioihin, jos haluaa molempien voivan suhteessa hyvin. Myös sooloseksistä voisi olla hyvä keskutella. Se voisi olla kumppanillesi yksi hyvä tapa toteuttaa seksuaalisuutta, jos se tuntuu hyvältä ja oikealta.

Oloasi saattaisi helpottaa yhteydenotto neuvontapuhelimeen tai ajanvaraus seksuaalineuvojan vastaanotolta. Palveluja on mahdollista käyttää myös yhdessä kumppanisi kanssa. Olethan rohkeasti yhteydessä, jos siltä tuntuu.

Neuvonnan tiimi