Tissien ja pyllyjen tuijottamisen vähentäminen

Miten vois paremmin pystyä malttamaan ettei liikaa tuijota tyttöjä nyt kun on kevät ja kaikilla on vähemmän vaatteita. Yritän olla nätisti mut sit kaikki tissit ja peput on enemmän näkyvillä ja se on todella kiinnostavaa ja joskus voi olla että jonkun pikkarit näkyy kans. Miten voin vaan olla tuijottamatta kun kiinnostaa niin paljon?

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. On luonnollista olla kiinnostunut tisseistä tai pepuista. Tässä ei ole mitään pahaa tai outoa.

Hienoa, että yrität olla nätisti ja ilmeisesti vältellä suoranaista tuijottamista. Jos tuntuu, että on pakko katsoa jotakuta, voi nopeasti yrittää vilkaista toista. Tärkeää on, ettei henkilö tunne oloaan turvattomaksi tai epämukavaksi. Yksi vaihtoehto on myös tietoisesti yrittää ohjata ajatuksensa muualle tai poistua liian houkuttelevista tilanteista. Jos joku huomaa tuijotuksen, voi toiselle sanoa, että hän näyttää kauniilta ja siksi satuit katsomaan häntä. Tarvittaessa käytöstään voi myös pahoitella.

Aikuiselle kannattaa puhua omista mietteistään ja pulmistaan. Kuvaamasi tilanne on myös aikuisille tuttu, joten asian voi ottaa rohkeasti puheeksi ja pyytää esimerkiksi käytännön vinkkejä suoranaisen tuijotuksen välttämiseksi. Vaikutat toiset huomioon ottavalta ja hyvät käytöstavat omaavalta ihmiseltä, joten mitään vakavaa tuskin pääsee mainitsemasi perusteella tapahtumaan.

Neuvonnan tiimi