Tunteistaan kertominen terapeutille

Moi, olen pari vuotta joutunut erinäisestä syystä käymään terapiassa. Vointini on parantunut mutta olen nyt erittäin ihastunut terapeuttiini. Ajattelen häntä todella usein mutten pelkästään seksuaalisesti. Hänestä on tullut ajan saatossa todella tärkeä minulle. Haluaisin kertoa tunteistani hänelle mutten tiedä onko se eettisesti oikein. En tiedä kuinka toimia.

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Hienoa, että olet saanut apua terapiasta ja koet vointisi parantuneen. Pitkien terapiasuhteiden aikana saattaa huomata tuntevansa lämpimiä tai romanttisia tunteita terapeuttiaan kohtaan. Tämä on inhimillistä ja tällaista on tapahtunut monelle muullekin. Kaikki tunteet ovat sallittuja tilanteessasi eikä omaa tilannettaan ole syytä hävetä.

Jotkut päättävät kertoa omista tunteistaan ja toiset taas haluavat pitää tunteensa vain itsellään. On hyvä toimia niin, että tilanne tuntuu itselle sopivalta ratkaisulta. Terapeutteja ohjaavat erilaiset lait ja säännöt, joten ammattietiikan näkökulmasta ei valitettavasti olisi hänen puoleltaan sallittua vastata tunteisiisi. Omista tunteistaan saa silti kertoa terapeutille, jos se tuntuu helpottavalta. Terapeutti osaa ottaa asian hienotunteisesti vastaan ja varmasti ymmärtää sinua. Tilannetta ei tarvitse nolostella ja terapeutin kanssa voitte käydä läpi ajatuksiasi ja tuntemuksiasi.

Mikäli pohdit vielä, miten lähestyisit asiaa, kannattaa jutella asiasta esimerkiksi jonkun tilanteen ulkopuolisen henkilön kanssa. Myös me neuvomme ja tuemme sinua mielellämme lisää, jos näin toivot. Yhteystiedot neuvontapuhelimeemme saat täältä.

Neuvonnan tiimi