Vaginayhdynnän ja anaaliyhdynnän erot

Moi! Minua mietityttää vaginayhdynnän ja anaaliyhdynnän erot. Mitä eroa niissä on tekniikaltaan? Onko lopulta kovin paljon eroa riippuen siitä työnnetäänkö penistä vaginaan vai pyllyyn? Voiko pylly puristaa penistä samalla tavalla kuin vagina?

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Periaatteessa vaginayhdyntöjen tai anaaliyhdyntöjen tekniikassa ei ole oikeastaan eroa; penistä liikutellaan edestakaisin joko vaginassa tai pyllyssä. Toki tekniseksi eroksi saatetaan laskea esimerkiksi se, että anaaliyhdynnässä suositellaan käyttämään liukuvoidetta, kun taas vaginaalisessa yhdynnässä liukuvoidetta ei välttämättä tarvita vaginan luonnollisen liukkauden takia. Seksin eri muotoja harrastettaessa on kuitenkin kyse seksin osapuolten omista mieltymyksistä ja siitä, kokeeko vaginaalisen yhdynnän tai anaaliyhdynnän miellyttävänä asiana omasta mielestään. Molempia seksin muotoja on lupa harrastaa, jos ne tuntuvat seksin osapuolista kivoilta.

Anaaliyhdynnässä on mahdollista havaita peräaukon suulla rengasmainen puristus peniksen ympärillä. Noin muutoin puristuksessa tuntuvat erot ovat yksilöllisiä ja vaihtelevat niin kokijan, seksikumppanin kuin seksikerrankin mukaan. Omia ja seksikumppanin tuntemuksia on hyvä seurata ja edetä sen mukaan, mikä tuntuu itsestä hyvältä. Lisätietoa anaaliyhdynnästä saat täältä.

Neuvonnan tiimi