Vanhempien käytös makuuhuoneessa

Outoa, kun äiti ja isä menee aika usein makkariinsa jo kahdeksalta. Silloin iltapalakin on aiemmin. Ensin isä käy suihkussa sitten äiti. Äitillä on makkariin mennessä vain rintsikat ja stringit, joskus farkut. Isä laittoi oveen lukon. Joskus kuuluu outoja ääniä. Vanhempi kaverini sanoi, että isäni imee siellä äitin tissejä ja nuolee ja sitten panee äitiä. Mitä se oikein tarkottaa? Kaveri käski kysyä sexpolta tarkemmin. Voitteko selittää mitä äitin ja isän makkarissa tapahtuu? Minä en tiedä.

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Vanhempien käytös tai makuuhuoneesta kuuluvat äänet voivat hämmentää. Hienoa, että halusit kertoa tilanteestasi kaverillesi ja otit meihin yhteyttä kaverisi kannustamana.

Ihmiset voivat kosketella ja helliä toisiaan monin eri tavoin. Esimerkiksi tissien imeminen tai nuoleminen saattaa kuulua joidenkin ihmisten hellimiskeinoihin. Panemisella viitataan yleensä yhdyntään. Jokainen kuitenkin määrittelee itse kumppaninsa kanssa, millaisia hyväilykeinoja heidän elämäänsä kuuluu. Jokainen voi myös määritellä itse, mitä panemisella tarkoitetaan.

Kukaan ulkopuolinen ei voi varmuudella tietää, mitä kenenkään makuuhuoneessa tapahtuu. Hämmentävissä tilanteissa kannattaa itseä mietityttävät asiat ottaa puheeksi vanhempiensa kanssa. Voit kertoa, että heidän käytöksensä ja makuuhuoneesta kuuluvat äänet kummastuttavat sinua. Voitte myös ottaa puheeksi seksuaalisuuteen liittyvät asiat. Seksuaalisuudessa ei ole mitään pahaa ja omia ihmetyksen aiheita ei tarvitse hävetä. Seksiä on myös sallittua miettiä ja seksistä voi fantasioida, jos se tuntuu itsestä hyvältä.

Millainen olo sinulle on jäänyt vanhempiesi toiminnasta tai kaverisi kanssa käydystä keskustelusta? Vanhempien seksuaalisuuteen liittyvät asiat saattavat tuntua ihmetyttäviltä. Jos sinua vaivaisi vanhempiesi toiminta jollakin tavalla, kannattaa asiasta kertoa heille. Vanhempasi varmasti haluavat sinulle hyvää, eivätkä he toivo, että heidän toimintansa jäisi painamaan mieltäsi. Tarvittaessa voit myös soittaa neuvontapuhelimeen, jossa tilannetta on mahdollista käsitellä tarkemmin.

Neuvonnan tiimi