Verenvuoto yhdynnässä

Hei,

Olen harrastanut yhdyntää ensimmäistä kertaa jo pari/muutaman kerran. Nyt yhdyntä ei enää satu, mutta joskus saattaa tulla verta. Johtuuko tämä siitä, että jännitän lihaksiani ja että minulla on tiukka alapää vai onko minun tarvetta käydä lääkärin vastaanotolla.

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. On mukavaa kuulla, että haluat huolehtia terveydestäsi. Ensimmäisten seksikertojen yhteydessä on ihan tavanomaista, että joiltakin tytöiltä saattaa tulla verta. Tässä ei ole mitään hävettävää, sillä kyse on vain luonnollisesta immenkalvosta johtuvasta vuodosta.

Hyvä juttu, ettei yhdyntä enää satu. Omaa kehoaan on tärkeää kuunnella ja jos jokin sattuu, kannattaa kyseinen liike, tai muu vastaava, lopettaa, vaikka sitten kesken yhdynnän. Lihasten jännittäminen on todennäköisesti saanut omalta osaltaan aikaan yhdynnän sattumisen. Jos vain on mahdollista, voisitte kumppanisi kanssa rauhoittaa tilanteen ja pyrkiä siihen, että olet rentona ja tilanteessa ei ole kummallakaan mikään kiire. Tärkeää tässä on monesti se, että pystyy luottamaan kumppaniinsa niin henkisesti kuin fyysisestikin. Rentoutuessa myös kiihottuminen onnistuu paremmin.

Koetko, että olet ollut tarpeeksi kostea yhdynnän aikana? Joskus myös kuivat limakalvot tai jatkuva kovatahtinen edestakainen liike voivat aiheuttaa yhdynnän aikana verenvuotoa. Siksi molempia miellyttävä (pitkä) esileikki voi olla tarpeen, jotta alapää kostuisi riittävästi. Mukaan voi ottaa myös liukastetta.

Oletko kokeillut koskaan sooloseksiä? Jos olet, oletko havainnut sen sattuvan tai aiheuttavan verenvuotoa? Mikäli sooloseksi tai oman kehon seksuaalista mielihyvää tuottavat alueet ovat tuttuja, voit opastaa kumppaniasi sen suhteen, mikä juuri sinusta tuntuu hyvältä ja mikä saa sinut kiihottumaan.

Miten itse koet nämä tilanteet tai yhdynnät ylipäätänsä? Oletteko jutelleet kumppanisi kanssa tilanteestasi? Olisi tärkeää, että pystyisitte avautumaan, jos jokin ei tunnu hyvältä tai jos yhdyntään liittyvät asiat pohdituttavat. On mukavaa, että olette löytäneet toisenne, toivottavasti tilanne selviää ja voit hyvin nyt ja jatkossa. Mikäli verenvuotoa vielä ilmenee myöhemminkin tai yhdyntä tuntuu kivuliaalta riippumatta asennosta, on hyvä kääntyä lääkärin puoleen.

Maija Nieminen