Voiko elämänkumppanin löytää menneisyyden tekojen takia?

Hei! Kysymykseni on hieman erikoinen, olen kärsinyt vankeustuomion lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, en tiennyt uhrin olevan alaikäinen mutta kannan vastuun teoistani tottakai ja tuomioni kärsin. Asian kanssa on vaikea elää mutta sain vankilassa apua ongelmiini.

Uskallanko enään etsiä seksikumppaneita tai elämänkumppania, rikoksena tekoni oli iljettävä vaikkakaan ei tarkoituksella tehty.
Olen jonkun verran miettinyt myös seksityöntekijän palveluita. Aihe on itselleni arka ja ahdistava

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. On rohkeaa, että uskalsit lähestyä meitä asiasi johdosta. Hienoa, että kannat vastuun teoistasi ja olet saanut apua tilanteessasi. Vaatii varmasti paljon henkistä työtä muuttaa sekä käyttäytymismallejaan että ajatustapojaan. Omat menneisyyden teot voivat aiheuttaa ahdistusta vielä myöhemmin elämässä, vaikka olisikin jo yhteiskunnan silmissä sovittanut tekonsa.

Toive seksi- tai elämänkumppanista on inhimillinen ja ymmärrettävä. Ihminen kaipaa läheisyyttä ja rakkautta elämäänsä. Maailmaan mahtuu monenlaisia ihmisiä ja siksi myöskin mahdollisuus uuteen ihmissuhteeseen on olemassa niin kauan kuin on elossa. Jokainen ihminen tekee virheitä, mutta myös kasvaa sekä kehittyy elämän varrella. Elämänkumppanista on lupa haaveilla, oli takana mitä tahansa tekoja tai elämänkokemuksia. Myös seksityöntekijän palveluita on sallittua käyttää, kunhan seksityöntekijä ei ole alaikäinen tai ihmiskaupan tai parituksen uhri.

Potentiaalisen elämänkumppanin löytyessä on hyvä käydä läpi menneisyyteenkin liittyviä asioita. Uutinen saattaa olla yllättävä toiselle osapuolelle, mutta puhuessa voi korostaa katuvansa tekoaan ja muuttaneensa tapojaan. Toisen kysymyksiin kannattaa vastata rehellisesti ja avata myös tilannettaan muutokseen johtaneista syistä. Tällä tavoin on mahdollista osoittaa olevansa toisen luottamuksen arvoinen. Tarvittaessa asiaa voi käsitellä ammattilaisen kanssa, jos tilanne tulehtuu suhteen sisällä pahasti.

Hienoa kuulla, että sait vankilassa apua. Menneisyyttä ei voi muuttaa, mutta tapahtuneiden asioiden kanssa voi oppia elämään. Muuttuneena ihmisenä on mahdollista luoda uudenlainen tulevaisuus. On ymmärrettävää, että asia voi arkaluontoisuutensa vuoksi saada aikaan ahdistusta. Sinua voisi hyödyttää tapahtuneesta keskusteleminen neuvontapuhelimessa tai seksuaalineuvojan vastaanotolla. Riippuen tilanteestasi, saattaa lisäksi SeriE-hankkeen sivuilta löytyä sinulle apua ja tukea. Kaikissa neuvontapalveluissa sinua kohdellaan hienotunteisesti ja luottamuksellisesti, joten olethan rohkeasti yhteydessä edellä mainittuihin tahoihin.

Neuvonnan tiimi