Voiko isot tissit olla myös kiinteät?

Voiko isot tissit olla myös kiinteät? Mistä tietää onko naisella silikonirinnat? Onko ne aina erituntuiset kosketellessa kuin omat? Kuinka nuorelle voidaan laittaa silikonirinnat?

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Tissien kiinteyteen vaikuttaa henkilön omat perintötekijät, ikä ja rintakudos itsessään. Tissien kiinteys vähenee usein ikääntyessä. Myös tissien koko vaikuttaa kiinteyteen. Joillakin voi olla kiinteät ja isot tissit. On kuitenkin täysin tavallista, että isot tissit eivät välttämättä ole kiinteät. Kaikennäköisillä ja kaikenkokoisilla rinnoilla on kuitenkin mahdollista sekä kokea että tuottaa seksuaalista mielihyvää.

(Silikoni)rinnoista saa fantasioida, jos ne tuntuvat kiihottavilta omasta mielestä. Aina ei voi tietää, onko henkilöllä silikonirinnat. Silikonirintoja on olemassa erikokoisia, joten päällepäin ei välttämättä huomaa eroa ”tavalliseen” rintaan.

Ihminen aistii silikonirintojen tuntuman yksilöllisesti. Jotkut saattavat kokea rinnat ”kovempina”, mutta tämäkin vaihtelee sekä rintojen omistajan että niitä koskettelevan henkilön mukaan. Silikonirinnat hankkiessaan tulee olla vähintään 18-vuotias.

Neuvonnan tiimi