Voiko murrosikäisen pojan kanssa käydä saunassa?

Olemme käyneet saunassa pojan kanssa yhdessä. Hän täytti juuri 15v. Onko tämä käytäntö ok? Siitä ei ole puhuttu pojan kanssa, mutta käsittääkseni hän ei koe sitä mitenkään kiusallisena enkä itsekään. Poika pesee pippelinsä nolostelematta, kuten lapsesta asti. Onko hänen kehityksensä jäljessä normaalista, kun ei hän ole saanut koskaan erektioita saunoessa tai peseytyessä? En tietysti niitä ole tarkkaillutkaan, mutta varmaan huomaisin, jos niitä olisi. Eikö niitä kuuluisi jo olla esim. peseytyessä

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Saunakulttuuri ja siihen liittyvät toimintatavat vaihtelevat perhekunnittain. Jokainen perhe voi itse määritellä, miten saunomiset hoidetaan perheen kesken. Murrosiässä saatetaan kaivata omaa rauhaa ja monesti saunomiset ja peseytymiset aletaan hoitaa yksin. Tässä on kuitenkin yksilökohtaisia eroja.

Asian voi ottaa rohkeasti puheeksi pojan kanssa. Jos jokin tuntuisi pojan mielestä epämukavalta, on hyvä kunnioittaa hänen näkemystään ja miettiä erilaisia saunomistapoja. Hyvä kuulla, jos poika ei vaikuta kiusaantuneelta saunoessaan kanssasi. Mikäli pojastasi ja sinusta tilanne tuntuu luontevalta, voi yhteissaunomisia jatkaa totuttuun tapaan.

Nuori kehittyy omaan tahtiinsa eikä kaikille synny erektioita pesu- tai saunomistilanteissa. Toki erektioita voi syntyä missä tahansa tilanteessa, kuten saunoessa tai peseytyessä, mutta näin ei käy kaikille. Erektio saattaa silti tulla ihan tavallisesti omassa rauhassa ollessa. Pojalta voi kysyä, onko hänellä mitään huolenaiheita murrosiän kehityksen tai kasvun suhteen. Pojalle voi myös sanoa, että terveydenhoitaja osaa auttaa häntä tarkemmin, jos hän ei halua ottaa asiaa puheeksi sinun kanssasi. Todennäköisesti kaikki on kuitenkin kunnossa eikä asiaan tarvitse kiinnittää sen enempää huomiota.

Neuvonnan tiimi