Voiko olla joku sukupuolitauti kun penis punoittaa ja kutiaa? Hiivatulehdus...

Voiko olla joku sukupuolitauti kun penis punoittaa ja kutiaa? Hiivatulehdus voide aina auttaa mutta heti kun lopettaa käytön niin tulee parin päivän päästä takaisin? Seksikumppani kertoi että hänellä on ollut joku sukupuolitauti mutta on hoidettu. Jos on mahdollista niin miten voisi käydä testeissä ilman että laskua tulee kotiin koska asun vielä vanhemmilla vaikka olenkin täysi ikäinen?

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Peniksen punoitus ja kutina voi johtua useasta eri syystä. Esimerkiksi liiallinen pesu, voimakkaat pesuaineet tai toisaalta alapesujen laiminlyönti voivat aiheuttaa kyseisiä oireita. Tärkeintä tällöin olisi pitää alapään alue puhtaana ja kuivana sekä valita intiimialueelle sopivia pesutuotteita.

Mainitsemasi oireet kuitenkin sopivat myös hiivatulehdukseen ja kerroitkin, että hiivatulehdukseen tarkoitettu voide on auttanut. Tulehduksen hoidossa on tärkeää, että hoito toteutetaan loppuun asti, pakkausselosteen ohjeiden mukaan, vaikka oireet loppuisivatkin aiemmin. Et maininnut hoidon lopettamisesta liian aikaisin, joten kyseinen seikka ei välttämättä koske sinua. Onko myös seksikumppanisi hoitanut itseään hiivalääkkeillä? Olisi tärkeää, että molemmat osapuolet hoitaisivat itsensä, vaikka toisella ei oireita olisikaan. Hoidon ollessa samanaikaista vältetään se, että hiiva tarttuisi kumppanilta toiselle ja sitten takaisin. Tärkeää on myös huomioida, että hiivatulehdukseen tarkoitettu voide heikentää esimerkiksi kondomin tehoa.

Varmimman vastauksen tilanteeseesi saat aina kuitenkin lääkäriltä. Hänen kanssaan voit myös keskustella, voisiko kyseessä sittenkin olla seksitauti, etenkin, mikäli hiivaan tarkoitettu hoitomuoto ei auta. Jos käyt kunnallisen terveydenhuollon puolella, saat seksitautitestin ilmaiseksi, eli sinun ei tarvitse olla huolissaan laskun tulemisesta kotiin. Tilanteen voit vielä varmistaa soittamalla paikkakuntasi terveyskeskukseen.

On tosi hienoa, että haluat huolehtia seksuaaliterveydestäsi ja olet tarvittaessa valmis menemään myös seksitautitesteihin. Toivottavasti tilanteesi helpottaa ja voit hyvin jatkossa.

Maija Nieminen