Valkovuoto

Valkovuodon ilmaantuminen enteilee, että keho valmistautuu kuukautisten alkamiseen. Valkovuoto on tärkeä emättimen kosteuttaja ja se ehkäisee tulehduksia. Valkovuoto on normaalia ja sitä kuuluu olla emättimessä. Valkovuodon määrä on yksilöllistä ja se vaihtelee kuukautiskierron vaiheen mukaan. Nuoruusiässä valkovuodon eritys on usein runsaampaa kuin myöhemmin, kun taas vaihdevuosien jälkeen valkovuodon määrä vähenee.

Valkovuoto on sekoitus emättimen limakalvojen erittämää nestettä, kohdunkaulan rauhasten erittämää limaa ja limakalvojen pinnasta irtoavia kuolleita soluja. Yleensä se on vaaleaa nestemäistä ainetta, joka valuu emättimestä ulos. Se voi olla ruskehtavan sävyistä ennen kuukautisia ja niiden jälkeen.

Kuukautiskierto vaikuttaa valkovuotoon

Kuukautiskierto vaikuttaa myös valkovuodon väriin ja koostumukseen joka johtuu hormonien vaikutuksesta. Usein ennen kuukautisia valkovuodon määrä lisääntyy ja kuukautisten jälkeen valkovuotoa on vähän tai ei juuri lainkaan.

Kuukautiskierron puolessa välissä valkovuoto on ohutta ja kirkasta. Ovulaation eli munasolun irtoamisen aikaan, valkovuoto voi olla runsaampaa sillä se on kehon tapa helpottaa siittiösolun pääsyä hedelmöittämään munasolu. Valkovuotoa tulee myös raskauden aikana.

Myös hormoneja sisältävät ehkäisypillerit voivat vaikuttavat valkovuotoon. Koska ehkäisypillerit usein tasoittavat hormonitoimintaa, se voi vähentää valkovuotoa. Toisilla se taas saattaa lisätä sitä. Kehon luontainen valkovuodon erittyminen alkaa, kun hormonaalinen ehkäisy lopetetaan.

Ensitulehdus on hyvä varmistaa lääkärillä

Normaali valkovuoto on miedon hajuista, lähes hajutonta. Jos kuitenkin valkovuodon määrässä tai laadussa tapahtuu äkillistä muutosta, voi taustalla olla jokin tulehdus.

Jos valkovuoto muuttuu keltaiseksi, vihreäksi tai harmaaksi, koostumus muuttuu rakeiseksi ja haju voimistuu tai haisee pistävältä, voi kyseessä olla emätintulehdus, joka on hyvin yleinen vaiva. Tällöin voi ostaa apteekista käsikauppatavarana lääkkeitä bakteerivaginoosiin tai hiivatulehdukseen.

Mikäli epäilet hiivatulehduksen tai bakteerivaginoosin oireita ensimmäistä kertaa, kannattaa diagnoosi varmistaa lääkärin vastaanotolla. Jos epäilet seksitaudin mahdollisuutta, käythän testeissä. Seksiteitse tarttuvista taudeista esimerkiksi klamydia voi aiheuttaa poikkeavaa valkovuotoa.

Valkovuotoa varten ei tarvitse käyttää kuukautissuojia

Yleensä valkovuotoon ei tarvitse käyttää kuukautis- tai pikkuhoususuojia. Kuukautissuojien jatkuvaa käyttöä tulisi välttää, koska se voi altistaa tulehduksille ja hankaumille niiden hauduttavan vaikutuksen vuoksi.

Kerran päivässä vesipesu ja alushousujen vaihtaminen on tärkeää. Hygieniasta huolehtiminen on tärkeää, mutta liiallista peseytymistä, vaahtokylpyä ja saippuaa on vältettävä. Tavallisen vesipesun jälkeen iho kuivataan kevyesti painelemalla. Niin sanotut ilmakylvyt eli alushousitta oleminen ja puuvillaiset alushousut pitävät emättimen hyvinvoivana.