Lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten ehkäisy mielletään usein käytännössä rikosten uusimisriskin pienentämiseksi: kuntouttavaa työtä, joka alkaa vasta sitten kun rikos on tehty, teolla on uhri ja tekijälle on annettu tuomio. Tehokkain seksuaalirikosten ennaltaehkäisy tapahtuisi kuitenkin paljon aiemmin. Se tarkoittaa, että ihmisen, joka kokee seksuaalista kiinnostusta lapsiin ja haluaa apua oman käytöksensä hallintaan, täytyy päästä ammatillisen tuen piiriin jo ennen kuin mitään rikosta on tapahtunut.
Tutkimus paljastaa vakavan aukon
Sexpon SeriE-osaamiskeskuksessa työskentelevä Tiina Böhling-Salonen tutki YAMK-opinnäytetyössään, miten terveydenhuollon ammattilaisten asenteet vaikuttavat lapsikohteista seksuaalisuutta kokevan asiakkaan hoidon saatavuuteen ja laatuun. Katsaus analysoi 12 kansainvälistä vertaisarvioitua tutkimusartikkelia, ja tulokset peilaavat vahvasti sitä, mitä SeriEn käytännön työssä nähdään päivittäin.
Lähes puolet terapeuteista kieltäytyisi
Tutkimusten mukaan lähes 45 prosenttia terapeuteista kieltäytyisi hoitamasta ei-rikollista lapsikohteista henkilöä. Suurin yksittäinen syy ei ole moraalinen vastustus, vaan osaamattomuuden kokemus: ammattilainen ei tiedä, miten tässä tilanteessa toimitaan.
Suomalaisessa tutkimuksessa lääkäreistä 90 prosenttia ja psykologeista 78 prosenttia koki peruskoulutuksen antamien valmiuksien olevan tilanteeseen heikot tai olemattomat. Hoidon löytäminen on pitkälti sattumanvaraista, koska selkeät kansalliset hoitopolut yksinkertaisesti puuttuvat.
Ilmoitusvelvollisuus ymmärretään väärin
Tietovaje näkyy myös ilmoitusvelvollisuuden ympärillä. Tutkimusten mukaan vain noin puolet ammattilaisista tunsi sen juridiset rajat oikein. Tämä johtaa yliraportointiin: ilmoituksia tehdään varmuuden vuoksi, pelkän seksuaalisen kiinnostuksen perusteella, ilman näyttöä rikoksesta.
Kun ihminen hakee apua vapaaehtoisesti ja kokee luottamuksellisuuden murtuvan, viesti on selvä: tänne ei kannata tulla uudelleen. Avunhakupolku katkeaa juuri silloin, kun ennaltaehkäisy olisi vielä mahdollista.
Kiinnostus ja rikos eivät ole sama asia
On tärkeää muistaa, mistä ilmiössä on kyse. Lapsikohteinen seksuaalisuus ja lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö eivät ole sama asia. Noin puolet lapsiin kohdistuvista rikoksista on lapsikohteista seksuaalisuutta kokevien tekemiä ja puolet muiden.
Merkittävä osa lapsikohteista seksuaalisuutta kokevista ihmisistä ei koskaan syyllisty rikokseen. Seksuaalinen kiinnostus ei automaattisesti johda tekoihin. Tämä erottelu on ennaltaehkäisevän työn perusta, ja juuri se puuttuu katsauksen mukaan systemaattisesti ammattilaisten kliinisestä ajattelusta.
Muutos on mahdollinen
Katsaus osoittaa myös, että muutos on mahdollinen. Koulutus ja käytännön kokemus vähentävät merkittävästi sekä negatiivisia tunnereaktioita että hoitohaluttomuutta. Ammattilainen, joka saa tietoa, tukea ja selkeän toimintamallin, kykenee parempaan kohtaamiseen. Tarvitaan kansallisia hoitosuosituksia, toimivia konsultaatiorakenteita ja peruskoulutukseen integroitua opetusta, joka antaa valmiudet kohdata tämä asiakasryhmä eettisesti ja luottamuksellisesti.
SeriE vastaa tähän tarpeeseen
SeriE-osaamiskeskus tekee tätä työtä. Tarjoamme tukea lapsikohteista seksuaalisuutta kokeville ihmisille, heidän läheisilleen ja ammattilaisille, jotka kohtaavat heitä työssään. Böhling-Saloisen katsauksen tulokset kuvaavat täsmällisesti sen aukon, johon erikoistunut palvelu ja ammattilaisten lisäkoulutus vastaavat.
Lähde: Böhling-Salonen, Tiina (2026). Asiakkaan lapsikohteinen seksuaalisuus ja sen yhteys terveydenhuollon henkilökunnan asenteisiin sekä tarjolla olevan hoidon laatuun ja saatavuuteen. Scoping-katsaus. YAMK-opinnäytetyö, Metropolia Ammattikorkeakoulu. https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202602132833