Häpeä ja syyllisyys kehosta ja seksuaalisuudesta

Hei minua oli lapsena kielletty koskettelemasta pippeliä, kun tein sitä aika usein. Kiellot saivat aikaan sen, että aloin hävetä pippeliä, enkä voinut koskettaa sitä lainkaan. Peseminenkin jäi huonoksi. nyt minun tekisi hirveästi mieli kokeilla, miltä se tuntuisi. En kuitenkaan ole tehnyt sitä. Hävettää vieläkin. Teenkö väärin, jos alkaisin kosketella pippeliä? Ja miten voisin aloittaa tuntematta heti syyllisyyttä ja häpeää?

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Seksuaalisuuteen liittyvät tabut ja kiellot saattavat aiheuttaa syyllisyyden ja häpeän tunteita kehoon tai seksuaalisiin toimintoihin liittyen. Yleensä syyllisyyden tunne yhdistyy ihmisen tekoihin ja häpeän tunne ihmiseen itseensä. Omasta kehostaan ja sen toiminnasta ei tarvitse tuntea syyllisyyttä tai häpeää. Lapsen seksuaalikehitykseen kuuluu kehon tutkiminen ja mahdollinen kosketteleminen. On kuitenkin ymmärrettävää, että esimerkiksi kasvuympäristön vaikutus voivat saada ihmisen tuntemaan mainitsemiasi tunteita.

Sukuelimet ovat luonnollinen osa kehoa samoin kuin esimerkiksi silmät tai kädet ovat. Jokaisella on oikeus omaan kehoonsa ja siihen, mitä sillä tekee. Sukuelimiään saa kosketella, mikäli niin tahtoo. Kosketuksessa ei tarvitse olla seksuaalista tarkoitusperää. Voit miettiä, millaisissa tilanteissa kehon eri osien koskettaminen tuntuu luonnolliselta ja myönteiseltä ja ns. tavallisten kosketustilanteiden kautta pyrkiä hälventämään syyllisyyttä. Itseään ei kannata kiireellä pakottaa tekemään mitään sellaista, mihin ei koe olevansa valmis.

On arvokasta tiedostaa, mistä oma tilanne juontuu. Tunteiden käsittelyssä voi auttaa itsemyötätunnon harjoitteleminen. Lisäksi seksuaalisuuden omahoito-ohjelmasta saattaa olla apua. Myös ammattilaisen apu voi toimia tukena tunteiden käsittelemisessä. Sinua voisikin auttaa yhteydenotto muihin neuvontapalveluihimme, joissa tilannettasi on mahdollista käsitellä yksilöllisemmin.

Neuvonnan tiimi