Huoli kondomin unohtamisesta

Minulle on ajoittain käynyt niin, että yöllä herään ja vielä puoliksi unessa alan harrastaa seksiä nukkuvan kumppanini kanssa. Olemme hänen kanssaan sopineet että tämä on hänelle ok, mutta se silti huolestuttaa minua, sillä olemme tilanteessa jossa minun pitäisi muistaa laittaa päälleni kondomi ennen kuin työnnyn hänen sisäänsä. Pelkään että jonakin yönä työnnyn sisään ilman suojausta. Miten voisin estää tätä tapahtumasta?

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Hyvä juttu, että olette puhuneet seksiin liittyvistä asioista yhdessä. Unen aikaiseen seksiin liittyvistä toiveista ja rajoista on tärkeää jutella huolella, sillä seksi nukkuvan kanssa ilman suostumusta on rikos. Kun seksissä venytetään yhteisellä päätöksellä tavanomaisen suostumuksen rajoja, on erityisen tärkeää, että seksistä ja sen toteutuksen yksityiskohdista sovitaan tarkasti etukäteen. Nukkuvan henkilön kanssa kun ei voi itse tilanteessa neuvotella.

Ensisijaista olisi keskustella asiasta yhdessä kumppanisi kanssa, jotta voisitte yhteistuumin löytää molemmille sopivan ratkaisun, joka palvelee seksielämäänne parhaiten ja auttaa teitä välttämään juuri ne riskit, joita haluatte välttää (esim. seksitaudit, mahdollinen raskaus, hankaumat jne). Jos tuntuu siltä, että yhteisesti sovituista säännöistä ei pysty unitilan vuoksi pitämään kiinni, kannattaa unen aikaisesta seksistä pidättäytyä kunnes on varmistettu, että seksi voi toteutua kaikille mieluisalla ja turvallisella tavalla. Keskustelu voi tarvittaessa tapahtua luotettavan ammattilaisen, kuten seksuaalineuvojan tai -terapeutin tuella. Meihin voit ottaa yhteyttä yksin tai kumppanisi kanssa. Yhteystietomme löydät täältä.

Neuvonnan tiimi