Koskettamisen harjoittelu

Kuinka harjoitella koskettamista ja kosketuksen vuorovaikutusta kumppanin kanssa, kun molempien kosketusmieltymykset ja -taustat eroaa toisistaan?

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Lyhyt ja yksinkertaistettu vastaus kysymykseen on, että koskettamalla ja puhumalla ääneen siitä, miltä kosketus tuntuu. Positiivisen palautteen merkitystä ei myöskään voi liiaksi korostaa.

Meillä kaikilla on omat kosketushistoriamme ja -mieltymyksemme. Kosketusta voi olla hyvin monenlaista; viipyilevää, rytmikästä, voimakasta, kevyttä ja niin edelleen. Sillä on vaikutusta kuka koskee, mihin kehonosaan ja missä tilanteessa. Omalla tunne- ja vireystilalla on myös vaikutusta niin kosketuksen vastaanottamiseen kuin sen aktiiviseen tekemiseen. Yhdessä hetkessä kutittava kosketus voi tuntua ärsyttävältä, kun taas toisessa hetkessä kiihottavalta. Parhaimmillaan kosketuksessa nautinto ja mielihyvä kulkee molempiin suuntiin. Myös koskettaja saa toisen koskettamisesta mielihyvää. Näin ollen ei aina ole niin selvää, kuka niin sanotusti antaa ja kuka saa.

Kumppanin erilaiset kosketustavat voivat joskus aiheuttaa harmituksen tunnetta suhteessa, vaikka usein erilaisella tavalla koskettava kumppani ei tee sitä loukatakseen tai ilkeyttään, hän ei ehkä vain ole tottunut koskettamaan kuin yhdellä tietyllä tavalla tai vain tietyissä tilanteissa. Koskettamista voi ja kannattaakin harjoitella, jos on kiinnostunut tutkimaan aihetta. Esimerkiksi erilaisilla tantra- tai hierontakursseilla voi saada konkreettisia vinkkejä koskettamiseen. Myös seksuaalineuvonnassa tai -terapiassa voidaan harjoitella koskettamisen tapoja.

Jos suhteen arjessa koskettaminen on loppunut ja kummatkin kaipaavat sitä, voi esimerkiksi sopia yhdessä päivittäisestä halaus- tai silittelyhetkestä. On eri asia koskettaa mekaanisesti ja suorittavasti kuin rennosti ja läsnäolevasti. Läsnäolevan kosketuksen harjoitteluun voi kokeilla hellyysharjoitusta, jonka ohjeet löytyvät täältä. Toinen vastaavanlainen on halaa kunnes rentoudut -harjoitus. Tässä harjoituksessa on tarkoitus olla seisten halausasennossa niin pitkään, kunnes siinä pystyy rentoutumaan; tähän voi mennä kymmenisenkin minuuttia. Rentoutuessa hengitys voi pidentyä, pulssi laskea, polviin, leukaan ja lihaksiin tulee joustavuutta ja rentoutta. Kolmas suosittu harjoitus koskettamisen harjoitteluun on kolmen minuutin peli. Englanninkielisen ohjeen löytää täältä. 

Alussa mainittu palautteen antaminen kunnioittavaan ja ystävälliseen sävyyn auttaa ilmaisemaan ja myös vastaanottamaan toiveita kosketuksen suhteen. Toivottavasti näillä ajatuksilla ja harjoitteilla pääsee alkuun.

Neuvonnan tiimi