Kuinka päästä eroon seksikumppanien määrän aiheuttamasta häpeästä ja katumuksesta?

Kuinka pääsisin eroon suuren seksikumppanien määrän (20) aiheuttamasta häpeästä ja katumuksesta? Seksi on mulle hyvä ja kaunis asia, ei likaista, syntiä tai pahe. Silti yhteiskunnan suhtautuminen aiheeseen toisin aiheuttaa negatiivisia tunteita. Olen sujut seksihistoriani kanssa niin kauan, kun se pysyy omana tietonani. Ahdistaa, että paljastan joskus vahingossa kumppanille edellisten seksikumppanien määrän, eikä hän voi hyväksyä asiaa ja jättää minut.

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Hienoa, että olet sinut seksuaalihistoriasi kanssa ja koet seksin myönteisenä asiana elämässä. On ikävää kuulla, että yhteiskunnan suhtautuminen aiheeseen on herättänyt myös negatiivisia tunteita seksuaalisuuteen liittyviä asioita kohtaan. Jokainen saa elää itselleen sopivalla tavalla. Seksiä on lupa harrastaa yhteisymmärryksessä itseä miellyttävien ihmisten kanssa. Sinun on sallittua olla juuri sellainen kuin olet.

Kumppanisi on varmasti sinulle tärkeä ihminen, koska esiin nousee menettämisen pelkoon liittyviä tunteita. On aivan mahdollista, että kumppanisi hyväksyy sinut sellaisena kuin olet, mikäli asia tulisi esille. Omista huolistaan on hyvä jutella, jos tilanne vaikuttaisi suhteenne hyvinvointiin.

Meille on tullut aihepiiriin liittyen myös toinen samanlainen kysymys, jonka vastauksesta voisi olla sinulle hyötyä. Löydät vastauksen täältä. Omia huoliaan ja pelkojaan on sallittua avata vielä seksuaalineuvojan tai seksuaaliterapeutin luona. Palveluihin voi tulla joko yksin tai yhdessä kumppaninsa kanssa, mikäli aihepiiri saisi aikaan ristiriitoja suhteen sisällä. Yhteystietomme löytyvät tämän linkin takaa.

Neuvonnan tiimi