Mieltymysten eriparisuus
olen kertonut naisystävälleni pissafetissistäni ja kertonut että haluaisin kokeilla hänen kanssaan esim.seksiä niin että molemmilla rakko täysi ja jossain vaiheessa pissa vaan tulisi kesken puuhien tms fetissiin liittyvää mutta hän ei ole lämmennyt idealle.pitäisikö minun vain unohtaa fetissi vai mitä tehdä?
Hei.
Kiitos kysymyksestäsi. On tavallista, että parisuhteessa voi ilmetä seksuaalisten mieltymysten eriparisuutta. Tämä saattaa herättää suhteen osapuolissa neuvottomuutta. Seksin eri muotoihin voi joskus liittyä erilaisia tabuja, häpeän tunteita tai aiempia kielteisiä kokemuksia. Kaikki eivät koe seksin tiettyjä muotoja miellyttäviksi fyysisellä tai psyykkisellä tasolla.
Hienoa, että olet ottanut fetissisi puheeksi ja olette keskustelleet siitä, millaisia näkemyksiä molemmilla on tilanteen toteuttamiseen liittyen. Naisystävän kanssa voi pohtia, millaiset tekijät tuntuvat ylitsepääsemättömiltä ja minkälaisissa asioissa olisi mahdollisuus jommankumman tulla vastaan. Kaikkeen seksiin tarvitaan toisen suostumus ja naisystävän näkökulmaa on hyvä kunnioittaa. Mikäli kompromissin löytäminen on vaikeaa, voi fetissistä nauttia fantasian keinoin esimerkiksi itsetyydytyksen yhteydessä.
Jos aihepiirin käsitteleminen on hankalaa kaksin, voi soittaminen neuvontapuhelimeen tai ajan varaaminen seksuaalineuvojan vastaanotolta auttaa. Edellä mainituissa muissa neuvontapalveluissamme on tilannettasi mahdollista käsitellä nettineuvontaa perusteellisemmin. Jos sinulle herää vielä kysymyksiä, palvelemme sinua mielellämme lisää muissa neuvontapalveluissamme.
Neuvonnan tiimi