Miksi saan orgasmin yksin, mutta en kumppanin kanssa?

Yksin masturboidessa koen fyysistä nautintoa ja saan jopa orgasmeja. Toisen läsnäollessa kuitenkin nautinto häviää täysin. Olen kiihottunut ja haluan seksiä, mutta mikään ei tunnu enää miltään. Minulla ei ole taustalla mitään traumaa. Tämä on käynyt kaikkien kumppanien kanssa. Mistä voisi johtua?

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Mukavaa, että osaat tarkastella tilanteesi taustaa. Hyvä itsetuntemus on yksi olennainen tekijä nautinnon kannalta. Kun tietää omat rajansa ja sen, mikä tuottaa itselle mielihyvää, on helpompaa lähteä etsimään nautintoa myös kumppanin kanssa.

Jos seksi on orgasmi- tai yhdyntäkeskeistä, saattaa tilanne synnyttää suorituspaineita, jotka voivat vaikuttaa kykyyn rentoutua ja nauttia. Tilanne saattaa alkaa ikävällä tavalla toistamaan itseään muilla seksikerroilla tai muiden kumppanien kanssa. Myös muun muassa ”vääränlainen” kosketus- ja hyväilytapa, suhteen tila, stressi tai jännitys voivat vaikuttaa nautinnon toteutumiseen.

Millaiselta sinun mielestäsi nautinnollinen seksi tuntuu? Millaiset tekijät auttaisivat sinua nauttimaan toisen läsnäolosta? On hyvä huomioida, että mikäli kyse olisi penetroivasta seksistä, on monia, jotka eivät saa kyseisen seksitavan kautta orgasmia, mutta nauttivat enemmän esimerkiksi klitorisseksistä, suuseksistä tai seksivälineillä tai käsillä tehdyistä hyväilyistä. Kumppanin kanssa voi lähteä lisäämään yhteiseen seksiin niitä tekijöitä, jotka tuovat sinulle nautintoa masturboidessasi. Lisätkää niitä tekijöitä, jotka tuntuvat hyviltä ja välttäkää niitä, jotka eivät tuota nautintoa. Pyrkikää hyväilyissänne luomaan kiireetön tunnelma, jossa pääpaino on uteliaalla ja rennolla kokeilumielellä. Orgasmi saa tulla, jos on tullakseen. Halutessanne voitte opetella tuntemaan toistenne kehoja ja kehon reaktioita myös esimerkiksi yhteisen masturboinnin tai hellyysharjoituksen kautta.

Sinun on mahdollista jutella aiheesta lisää seksuaalineuvojan tai seksuaaliterapeutin vastaanotolla. Yhteystiedot muihin neuvontapalveluihimme löytyvät tarvittaessa täältä.

Neuvonnan tiimi