Mitä tehdä, kun seksihalut ovat hiipuneet ja seksi on alkanut...

Mitä tehdä, kun seksi halut ovat hiipuneet ja seksi on alkanut ahdistaa? Olen ollut kumppanini kanssa yhdessä 1,5 vuotta ja viimeiset puoli vuotta seksielämä on ollut hyvin vaihtelevaa. Välillä seksiä on yhtä paljon kuin ennen ja välillä on pitkiäkin taukoja. Nykyisin minua kuitenkin ahdistaa seksi ja siksi aina torjun kumppanini yritykset. Rakastan häntä ja haluaisin haluta harrastaa seksiä. En vain voi sille mitään, että jos hän lähestyy minua sillä tavoin, niin menen ihan lukkoon ja ahdistaa

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Seksuaalinen halukkuus vaihtelee sekä elämän että suhteen eri vaiheissa. On tavallista, että seksi voi kiinnostaa joskus enemmän ja ajoittain taas vähemmän. Monesti esimerkiksi stressi, väsymys, masennus, vaikeudet ihmissuhteissa tai terveydentila ja lääkkeet voivat vaikuttaa koettuun halukkuuteen. Lisäksi oma kehonkuva, ulkonäkö- ja suorituspaineet sekä aiemmin koetut epämiellyttävät tai traumaattiset seksikokemukset saattavat vaikuttaa haluun.

Kerroit kysymyksessäsi, että seksi ahdistaa sinua. Kauanko sinulla on ollut kertomiasi tuntemuksia ja osaatko eritellä, mistä ne voisivat juontua? Kiihotutko mahdollisen itsetyydytyksen aikana tai kiinnostaako sinua itsetyydytys? Kysymyksessäsi mainitsit, että jos kumppanisi lähestyy sinua ”sillä tavoin”, menet lukkoon ja koet ahdistusta. Kattaako tämä kaikenlaiset tavat koskettaa ja olla lähellä vai koetko ahdistusta ainoastaan suoraan seksiin viittaavista lähestymisistä? Liittyykö lukkoon meneminen ja ahdistus kumppaniin vai onko seksin harrastaminen muuttunut jollakin tavalla? Minkälaisia ajatuksia tai tuntemuksia kehossasi havaitset niissä tilanteissa, joissa olisi tarkoitus harrastaa seksiä? Tuntemusten ja ajatusten nimeäminen voi auttaa jäsentämään ja selkiyttämään tilannetta itselle ja kumppanille.

Läheisyys on seksuaalisuuden kasvualusta. Hellyyttä ja läheisyyttä voi olla myös ilman seksin harrastamista. Pyrkikää vaalimaan ja vahvistamaan niitä seikkoja viettää toisen kanssa aikaa ja olla toisen lähellä, jotka tuntuvat molemmista mukavilta. Mitään sellaista ei kannata tehdä, joka aiheuttaa ahdistusta. Pidemmän päälle tilanne voi vaikuttaa tahtomattakin kielteisesti omaan ja parisuhteen hyvinvointiin. Kumppanilleen kannattaa jutella omista tunteistaan ja ajatuksistaan. Yhdessä teidän on mahdollista pohtia, millainen tapa osoittaa läheisyyttä ja nauttia seksuaalisuudesta sopisi teille molemmille.

Jokaisen ihmisen ja pariskunnan tilanne on omanlaisensa ja tilanteen takana olevat seikat voivat olla monisyisiä. Sinua, tai teitä, auttaisi varmasti asiasta puhuminen ammattilaisen kanssa. Neuvontapuhelimen tai seksuaalineuvojan vastaanoton kautta tilannetta olisi mahdollista käsitellä perusteellisemmin ja laajemmin. Auttamismuotoja on olemassa, jos koet, että haluaisit vielä avata tilannettasi tarkemmin. Yhteystiedot löydät täältä.

Neuvonnan tiimi