Miten voi tietää, olisko riski hankkia omia lapsia? Eteenkin 16-22...

Miten voi tietää, olisko riski hankkia omia lapsia? Eteenkin 16-22 vuotiaana oli aika usein seksuaalisia fantasioita 14-18 vuotiaista. Kuitenkaan en tehnyt mitään asian eteen, haluaisin kuitenkin tietää, että voisinko olla riski omille lapsille?

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Tulkitsen, että kyseessä on huoli mahdollisesta lapsikohteisesta seksuaalisuudesta. Lapsikohteisella seksuaalisuudella tarkoitetaan jatkuvaa ja voimakasta seksuaalista mielenkiintoa esimurroikäisiä lapsia kohtaan.

Se, että nuorena fantasioi toisista ikätovereista tai hieman nuoremmista ei tarkoita, että olisi tulevaisuudessa riski omille lapsille. Fantasiat ovat eri asia kuin teot. Riskistä voitaisiin puhua silloin, jos lapsikohteisiin fantasioihin liittyy käyttäytymistä: jos esimerkiksi suunnittelee lapsen lähestymistä seksuaalisissa tarkoituksissa.

Jos itsessään tunnistaa seksuaalista kiinnostusta lapsiin tai miettii, että mistä ilmiössä on ylipäätään kysymys, voi tutustua tähän Mielenterveystalon omahoito-ohjelmaan. Omahoito-ohjelmasta löytyy myös kysymyslista, jolla voi arvioida omaa tilannettaan ja tuen tarvettaan. Jos oma seksuaalisuutesi mietityttää sinua, voit hyvin soittaa myös meidän neuvontapuhelimeemme, niin voimme jutella asiasta.

Oona Turunen