Onko jotakin vikaa, kun en koe yhdynnästä valtavaa mielihyvää?

Onko minussa jotakin vikaa, vai mistä johtuu, että en koe yhdynnästä sellaista valtavaa mielihyvää, jota siitä käsittääkseni voisi saada? Se tuntuu ihan hyvälle, ei siinä mitään. En kuitenkaan koe sellaista, että olisimme miehen kanssa täydellisesti yhteen sulautuneet, enkä ole koskaan saanut yhdynnässä orgasmia. Ehkä kaikki eivät saa seksistä yhtä paljon nautintoa. Läheisyys, hyväilyt ja yhdyntä ovat kuitenkin mukavia.

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Moni kokee paineita saada valtavaa mielihyvää tai orgasmin yhdynnän aikana. Jokaisen keho ja mieli on kuitenkin ainutlaatuinen kokonaisuus eivätkä kaikki koe saavansa seksistä niin paljon nautintoa kuin esimerkiksi läheisyydestä tai hyväilyistä. Tämä ei tee ketään vialliseksi tai huonoksi ihmiseksi. On myös hyvin yleistä, ettei perinteisessä emätinyhdynnässä saa orgasmia, vaan tilanteessa tarvitaan muunlaista stimulaatiota. Jotkut kokevat esimerkiksi käsillä tehtyjen hyväilyjen, suuseksin, klitorisseksin tai seksivälineiden avulla saavuttavansa helpommin orgasmin.

Mukavaa, että tiedät, millaiset asiat tuovat sinulle nautintoa. Seksuaalisuus ja nautinto ovat paljon muutakin kuin yhdyntää. Olisi tärkeää jutella miehesi kanssa omista tuntemuksistasi ja toiveistasi. Itselle mielihyvää tuottavia asioita on lupa vahvistaa omassa seksielämässään; jos jokin tuntuu hyvältä, kannattaa toimintaa jatkaa tai halutessaan lisätäkin. Erilaiset paineet tai stressi nautinnon kokemisesta kannattaa pyrkiä siirtämään syrjään, sillä yleensä kaikki kuormittavat tunteet voivat vaikuttaa kielteisesti nautinnon kokemiseen. Yhtä oikeaa tapaa nauttia ja harrastaa seksiä ei ole, joten vain mielikuvitus on rajana erilaisissa hyväilyissä. Yhdessä miehesi kanssa voitte keksiä teille sopivan tavan saada mielihyvää. Halutessanne voitte testata esimerkiksi hellyysharjoitusta.

Jokaisen seksuaalisuus ja mielihyvän kokeminen näyttäytyy omalla tavallaan eikä asiasta ole syytä kantaa huolta. Olet hyvä juuri noin ja seksuaalisuudestaan on sallittua nauttia siinä määrin, mikä tuntuu itselle mieluisalta. Jos haluaisit vielä jutella kokemuksistasi ja tuntemuksistasi ammattilaisen kanssa, voit soittaa neuvontapuhelimeen, jossa autamme mielellämme lisää.

Neuvonnan tiimi