Seksuaalinen mieltymys lapsiin ja pelko itsehillinnän pettämisestä

Moi! Tunnen voimakasta itseinhoa siitä, että olen pedofiili. Asun yksin ja olen sinkku. En voi kulkea ulkona päivisin ilman ahdistuslääkkeitä, ainoastaan iltaisin tai öisin. Pelkään, että jokin päivä minulta pettää itsehillintä ja satutan lasta. Minua on jonkin verran auttanut se, että fantasioissani ihmisjoukko tappaa minut raa’asti kiduttaen. Koen tarvitsevani paikkaa, ettei mitään pahaa pääsisi tapahtumaan. Olen erittäin kiitollinen, jos pääsen esimerkiksi suljetulle osastolle.

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. On hyvä asia, että otit meihin yhteyttä. Kuvaamiesi tunteiden kanssa ei pidä jäädä yksin.

Ihminen ei voi itse valita omia seksuaalisia mieltymyksiään eikä kiihottumisen kohteitaan. On olemassa fantasioita, joita ei voi toteuttaa tosielämässä. Mieltymys ei kuitenkaan ole sama asia kuin teko. On hienoa, että tiedostat oman tilanteesi, vaikka tilanne vaikuttaakin henkiseen hyvinvointiisi voimakkaasti.

Kuvaamasi ajatukset saattavat tyypillisesti aiheuttaa ahdistusta kielletyn luonteensa takia. On ikävää kuulla, että elämänlaatusi on heikkoa asian takia ja fantasioit omasta kuolemastasi. Olet ottanut rohkeasti ensimmäisen askeleen kertoessasi tilanteestasi meille. Olisi tärkeää, että ottaisit yhteyttä oman alueesi mielenterveyspalveluihin. Näin saisit apua oman henkisen hyvinvointisi tukemiseen. Myös Mieli ry:n kriisipuhelin päivystää 24/7 ja sen yhteystiedot löytyvät täältä. Lisäksi voit halutessasi tutustua Mielenterveystalon palveluihin ja omahoito-ohjelmiin. Tarvittaessa voit saada apua esimerkiksi tästä omahoito-ohjelmasta.

Seksuaalinen mieltymys lapsiin on vaiettu asia. Omia tunteitaan on kuitenkin mahdollista tutkia ja oppia ammattilaisen tukemana hyväksymään kyseinen tilanne. Sexpon SeriE-hankkeen ammattilaiset ovat erikoistuneet tarjoamaan matalalla kynnyksellä tukea ja neuvoja henkilöille, jotka ovat samanlaisessa tilanteessa kanssasi. Asioista puhuminen voi tuntua pelottavalta, mutta kukaan ei tuomitse sinua, joten voit jutella luottamuksellisesti tuntemuksistasi hankkeen puhelinpäivystyksessä. Hankkeen tukipalvelussa ja tukiryhmätoiminnassa on tällä hetkellä jonoa, mutta apua on saatavilla puhelimitse. Olethan siis rohkeasti yhteydessä myös hankkeen päivystykseen.

Neuvonnan tiimi