Seksuaalisten halujen väheneminen ja kiihottumisen tunteen muuttuminen

hei mieltäni vaivannut jo muutamien kuukausien ajan että miksi seksuaaliset halut on vähentyneet kiihottuminen ei tunnu enään samalta kuin ennen ja siemensyöksy meinaa tulla liian nopeasti,stressiä ollut viime aikoina aika paljon aamu erektioita kyllä välillä on mutta sen saaminen tuntuu välillä vaikeammalta kun yleensä,halut kyllä tulevat normaalisti välillä mutta katoavat sitten kuitenkin aika nopeesti millä keinolla saan seksuaalisuuden taas palautettua paremmaksi ja kiihottumisen tunteen

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Seksuaaliset halukkuus pysyvät harvoin vakiona elämän aikana. On tavallista, että esimerkiksi halukkuudessa tapahtuu ajoittaisia muutoksia. Ihminen on monitahoinen kokonaisuus, joka muodostuu fyysisistä ja psyykkisistä tekijöistä. Niin halukkuuteen, kiihottumiseen kuin siemensyöksyn tulemiseenkin saattavat vaikuttaa esimerkiksi kuormittavat muutokset elämäntilanteessa, väsymys, stressi, jännitys, suorituspaineet, kehonkuva, parisuhteen tila tai masennus. Myös fyysiseen terveydentilaan liittyvät asiat, hormonaaliset muutokset sekä jotkin lääkkeet voivat vaikuttaa mainitsemiisi asioihin.

Kerroit, että tilanne on vaivannut mieltäsi jo muutamien kuukausien ajan. Onko jokin tietty tapahtuma saanut aikaan nämä muutokset tai havainnot? Mainitsemasi stressi voi vaikuttaa paljon omaan seksuaaliseen hyvinvointiin ja kyvykkyyteen. Myös tarkkailu omaa kehoaan ja halukkuuttaan kohtaan saattaa vaikuttaa heikentävästi asiaan. Usein elämäntilanteen rauhoittuminen, stressin väheneminen, lepo sekä asiallisen rauhallinen suhtautuminen oman kehon toimintoja kohtaan voivat itsestään auttaa tilanteen muuttumisessa paremmaksi.

Mainitsit viestissäsi, että siemensyöksy voi tulla liian nopeasti. Onko tilanne sinulle uusi? Kerroit myös, että halut katoavat nopeasti. Tarkoitatko tällä ajatuksen tasolla tapahtuvaa kiinnostusta seksiin vai kiihottumisen katoamista seksuaalisen stimuloinnin aikana?
Ilmeneekö edellä mainittuja asioita sekä mahdollisen kumppanin kanssa harrastetun seksin aikana että itsetyydytyksen yhteydessä? Muun muassa tällaisia kysymyksillä voi eritellä itselleen tarkemmin oman tilanteensa kokonaiskuvaa.

Seksuaaliseen halukkuuteen sekä siemensyöksyn tulemiseen saattavat vaikuttaa kielteisesti kaikenlaiset sisäiset tai ulkoiset suorituspaineet. Myös aiemmat kielteisiksi tai epäonnistumisiksi koetut tilanteet voivat olla taustalla kuvaamissasi asioissa. Itselleen kannattaa olla armollinen. Jos sinusta tuntuu, että siemensyöksy tulisi liian nopeasti, voi tilannetta yrittää pitkittää esimerkiksi vaihtamalla asentoa tai stimulointitapaa. Jos kyseessä on kumppanin kanssa harrastettu seksi, voi myös paksumpi kondomi tai puuduttavaa liukuvoidetta sisältävä kondomi pitkittää siemensyöksyn tuloa. Jotkut saattavat saada apua siemensyöksyn säätelyyn myös lantionpohjanlihasten harjoittamisesta.

Omista havainnoistaan ja huolistaan kannattaa puhua mahdollisen kumppaninsa kanssa. Voitte miettiä yhdessä, millä tavoin esimerkiksi stressiä voisi vähentää. Apunasi voisi toimia myös joko soitto tai ajanvaraus seksuaalineuvojan palveluihin. Tällä tavoin omaa tilannettaan on mahdollista avata perusteellisemmin. Ammattilaiselle saa puhua täysin luottamuksellisesti. Tilanteesi taustoittamiseksi sinun voisi olla hyvä käydä myös lääkärillä, jonka luona on mahdollista kartoittaa etenkin fyysiseen terveyteen liittyviä asioita. Apua on saatavilla. Yhteystietomme seksuaalineuvojan palveluihin saat täältä.

Neuvonnan tiimi