Toive tyttöystävästä kaverin seksikokemuksen johdosta

Yksi kaverini kertoi minulle, että oli ollut mahtavaa päästä riisumaan tyttöä, ja hyväilyjen jälkeen sitten panemaan sitä. Kaveri kehui vielä, että hänestä tuntuu, että penis tarvitsee pillua. Itsestäni tuntuu nyt, että oma käsi ei ole oikein mitään siihen verraten, että saisi työntää peniksen pilluun. En tiedä olenko turhaan huolissani tästä, mutta mikä auttaisi, että löytäisi nopeasti tyttöystävän ja voisi saada säännöllisesti pillua?

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Kiva kuulla, että voitte kaverisi kanssa puhua avoimesti seksuaalisuuteen liittyvistä aiheista. On luonnollista, että kuvaamissasi tilanteissa saattaa alkaa vertailla omaa elämäänsä ja omia kokemuksiaan toisen kokemuksiin. Onkin hyvä muistaa, että jokainen kokee panemisen aina omalla tavallaan. Moni saattaa toki pitää panemista miellyttävänä asiana. Se että on tyttöystävä ei myöskään tarkoita sitä, että pillua olisi aina saatavilla omien toiveiden mukaisesti. Seksissä on aina oltava kaikkien osapuolten halu ja suostumus.

On tavallista miettiä, miltä pillu tuntuisi ja toivoa pääsevänsä panemaan. Samalla voi kuitenkin vaalia myös olemassa olevia nautintoja, kuten itsetyydytystä. Mikäli haluaa kokeilla jotain uutta käden lisäksi, voi halutessaan miettiä esimerkiksi seksivälineen testaamista.

Mitään yhtä varmaa paikkaa tai tapaa tyttöystävän löytämiseen ei ole. Voisiko kaverisi auttaa sinua tyttöystävän etsimisessä? Esimerkiksi kaverisi tyttöystävällä saattaa olla kivoja ystäviä, joihin voisit tutustua. Omilta kavereiltaan voi kysellä, olisiko heillä tiedossa jotakuta vapaata ja kivaa tuttua, jolle voisit sopia. Myös opinnoissa, harrastuksissa ja netissä on mahdollista tavata kiinnostavia tyttöjä. Tytölle kannattaa tutustumisen edetessä myös kertoa siitä, mitä ihmissuhteelta etsii ja toivoo. Avoin toiveista ja tarpeista juttelu on reilua kaikille osapuolille.

Neuvontapuhelimeemme saa aina soittaa, mikäli kaipaat vielä neuvoja tai tukea tilanteessasi.

Neuvonnan tiimi