Tytön vartalon kommentointi

Olen ihan lähiaikoina yhden tytön kanssa ekaa kertaa alasti. Emme vielä tiedä tarkasti mitä teemme, mutta katselemme ja tutkimme toisiamme. Minun tekee kovasti mieli koskettaa kaikkialta ja hyväillä koko kehoa. Kysyisin onko tapana kommentoida toisen vartaloa. Kuinka rohkeasti saa sanoa, ettei lipsahda sopimattomaksi? Voiko vaikka sanoa, että haluan sinua?

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. On sallittua miettiä ennen ekaa kertaa, miten toimii kyseisessä tilanteessa. Molempien suostumuksella voi katsella ja tutkia toista.

On hienoa, jos haluat puhua toiselle arvostavaan sävyyn. Toiselle kannattaa puhua kyseisessä tilanteessa kauniilla tavalla. Voit miettiä sellaisia asioita, jotka koetaan yleensä asiallisiksi ja myönteisiksi kommenteiksi. Tytölle voi esimerkiksi kertoa hänen olevan viehättävä ja että haluat häntä. Toinen ei välttämättä koe puheita epäsopivina, jos ne sanoo lämpimään ja kunnioittavaan sävyyn.

Teidän on hyvä käydä jo etukäteen läpi kummankin toiveita ja rajoja. Näin tietää, mitä molemmat toivovat kyseiseltä kerralta. Kummallakin on oikeus myös kieltäytyä missä vaiheessa tahansa, mikäli jokin tuntuu epämiellyttävältä fyysisellä tai psyykkisellä tasolla. Tytön kanssa kannattaa myös keskustella siitä, toivooko hän kehuja tai kommentteja ulkonäöstään. Toisen vartaloa saa kehua, mutta kaikki eivät välttämättä toivo kehuja tai kommentteja. Jokainen ihminen on oma yksilönsä, joten parhaimman vastauksen asiaan saa vain tytöltä itseltään. Ei hätää, osaat tarvittaessa löytää sopivimmat sanat oikealla hetkellä.

Kaikista mietteistään kannattaa puhua tytölle. Hänkin saattaa pohtia, mitä sinulle saa/voi sanoa. Yhdessä voitte opetella teille sopivan kommunikointitavan. Halutessanne voitte tutustua yhdessä vielä ekaa kertaa ja ehkäisyvälineitä käsitteleviin artikkeleihin. Tarvittaessa neuvoja saa lisää myös turvalliselta aikuiselta sekä neuvontapuhelimesta.

Neuvonnan tiimi