Tyttöystävä odottaa, että pystyisin laukeamaan juuri silloin kun hän haluaa

Tyttöystävä odottaa, että pystyisin laukeamaan juuri silloin kun hän haluaa. Hän kaipaa todella pitkäkestoista seksiä, jossa esileikki jatkuisi vaikka pari tuntia. Sen jälkeen yhdynnän pitäisi kestää vielä ainakin puoli tuntia. Ei onnistu minulta. Yhdynnän alkaessa olen ollut niin kauan kiihottunut, että saan siemensyöksyn muutamassa minuutissa. Tyttöystävä ei saa orgasmia, jos ei yhdyntä kestä pitkään. Mikä auttaisi minua hallitsemaan siemensyöksyni? Kärsin siitä, että laukean ennen kuin saisin

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Ihmiskeho ei toimi kuin nappia painamalla. Siksi siemensyöksyä voi olla ajoittain vaikeaa säädellä tulemaan juuri tiettyyn aikaan. Varsinkin tilanteissa, joissa kiihotusta on jatkunut pitkään, saattaa siemensyöksy tulla nopeasti. Tämä on tavallista eikä tilannetta tarvitse hävetä.

Hienoa, että olette pystyneet puhumaan seksuaalisuuteen liittyvistä toiveistanne ja näkemyksistänne. Keskimäärin varsinainen yhdyntä kestää joidenkin tutkimusten mukaan noin 7-13 minuuttia. Toki kaikenlaiset muut hyväilyt tavallisesti nostavat seksin kokonaiskestoaikaa. Luonnollisesti myös seksikerroissa ja ihmisissä on eroja. On kuitenkin hyvä osoittaa armollisuutta kehoaan kohtaan. Jokaisen ihmisen keho on omanlaisensa. Siksi jokainen myös laukeaa eri tahtiin, toiset nopeammin, toiset pidemmän stimuloinnin jälkeen.

Seksiin kuuluu paljon muutakin kuin yhdyntä. Saako tyttöystäväsi orgasmin muuten kuin yhdynnän kautta? Onko herkkä laukeaminen sinulle tyypillistä myös muissa seksin muodoissa? Yhdynnän sijaan voitte kokeilla käsillä tai suulla tehtyjä hyväilyjä ”pääseksimuotonanne”. Esimerkiksi klitorisseksi voidaan kokea nautinnollisena. Voitte myös opetella erilaisia nautinnollisia stimulointitapoja. Näitä tapoja voi käyttää myös yhdynnän aikana kokeillakseen, tulisiko tyttöystävän orgasmi nopeammin. Suorituspaineeton ja rento seksihetki tuntuu tavallisesti molemmista hyvältä.

Mikäli yhdessä koette, että pitkäkestoinen yhdyntä on teidän molempien mielestä hyvä valinta, ei herkkää siemensyöksyä tarvitse pelätä. Monet voivat saada toisen erektion vähän ajan päästä uudestaan. Tällöin erektio voi myös kestää pidempään ennen uuden siemensyöksyn tulemista. Erektiota odotellessa tyttöystävään voi edelleen kohdistaa hyväilyjä. Yksi vaihtoehto on ottaa mukaan seksileluja, joilla mallintaa yhdyntää tai hyödyntää muita stimulaatiokeinoja, mikäli uusi erektio ei ole enää mahdollinen. Lantionpohjanlihaksia harjoittamalla voi pyrkiä säätelemään siemensyöksyn tulemista. Lisäksi markkinoilla on muun muassa puuduttavaa liukuvoidetta sisältäviä kondomeja, joiden käyttöä voi kokeilla. Laukeamisen lähestyessä voi myös yrittää pitää taukoa ja vaihtaa asentoa tai hyväilytapaa.

Kerroit viestissä, että esileikki voisi jatkua pari tuntia. Tarkoittaako tämä aikaikkuna pelkkää fyysistä esileikkiä vai kattaako se kaikenlaisen muunkin esileikin? Esileikkiin voi kuulua esimerkiksi helliä katseita ja kosketuksia päivän mittaan, kauniita sanoja tai tuhmien puhumista/viestittelyä, flirttailua ja läheisyyttä. Esileikki voi kestää pitkään, vaikka varsinaisesti ette koskisikaan toisiinne tai esileikki ei jatkuisi yhtäjaksoisesti. Esileikin voi rakentaa päivän muiden aikataulujen ympärille ilman kuitenkaan mitään tiettyä aikarajoitetta. Esileikin on tarkoitus kiihottaa molempia. Jos tyttöystävä syttyy hitaammin, mutta haluatte ehdottomasti laueta yhdynnässä, on mahdollista jatkaa esileikkiä ja seksin muita muotoja niin kauan, että tyttöystävän orgasmi on lähellä ja sitten vasta siirtyä yhdyntään. Näin molemmat pystyisivät laukeamaan melkein heti yhdynnässä eikä kummankaan tarvitsisi harmitella asiaa.

Onko tilanne vaikuttanut suhteeseenne jollakin tavalla? Tunteeko tyttöystäväsikin paineita omasta tilanteestaan? On tärkeää jutella tunteistaan kumppanilleen ja miettiä, voisitteko seksitapoja muokkaamalla löytää yhteisesti nautinnollisen tavan harrastaa seksiä. Mikäli herkkä siemensyöksy haittaa sinua, voi asian ottaa puheeksi lääkärin kanssa. Seksiin ja kehoon liittyvistä asioista saa tulla juttelemaan myös muihin neuvontapalveluihimme, jos kaipaatte lisää neuvoja ja tukea. Sinua voisi lisäksi hyödyttää tämä samantapainen kysymys ja siihen annettu vastaus.

Neuvonnan tiimi