Vaikeus löytää sopivaa yhdyntätahtia kimppakivassa

Moi. Kokeilin äskettäin olla samaan aikaan yhdynnässä kahden pojan kanssa. Se oli mukava kokemus, ja tunsimme kaikki oppineemme uutta seksistä. Molempia peniksiä oli vaikea työntää sisääni yhtä aikaa. Kun liikutin lantiota, että penis liikkuisi pimpissä, ei toinen poika oikein pystynyt työntämään penistään samassa tahdissa pyllyyni. Voisiko siinä ehkä olla joku niksi, joka auttaisi? Yhdyntätahdin löytäminen oli yllättävän vaikeaa. Kipua en tuntenut koko aikana.

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Hyvä juttu, että niin sanottu kolmen kimppa oli sinusta mukava kokemus etkä tuntenut kipua seksin aikana. Niin hyväilyissä kuin yhdynnöissäkin tulee edetä vain silloin, kun tilanteeseen on saatu kaikkien suostumus ja hyväilyt tuntuvat jokaisesta miellyttäviltä.

Fantasioissa samanaikainen emätin– ja anaaliyhdyntä kahden pojan kanssa voi vaikuttaa yksinkertaisemmalta kuin se toteutettuna on. Anatomisesti voi olla vaikeaa saada yhdynnät onnistumaan samanaikaisesti. Tämä ei ole kenenkään syy ja näin voi tapahtua kenelle tahansa. Joskus esimerkiksi rakenteelliset seikat voivat hankaloittaa seksitilannetta.

On hyvä edetä rauhallisesti oikeaa yhdyntätahtia etsiessä. Joskus parempi tekniikka saattaa löytyä pitämällä taukoa ja yrittämällä uudelleen. Kumppanien kanssa kannattaa myös keskustella, voisiko jokin muu tekniikka tai seksitapa teille sopivampi. Jos samanaikainen emätin- ja anaaliyhdyntä tuntuu hankalalta, kannattaa pohtia, voisiko jompikumpi yhdyntätapa olla toimivampi yhdistelmä suuseksin kanssa. Vaihtoehtona on myös, että toinen poika hyväilee sinua seksilelun avulla silloin, kun toinen on emätin- tai anaaliyhdynnässä kanssasi.

Pyrkikää olemaan niin, ettei tilanteeseen ladattaisi paineita. Leikkimielisyys ja huumori on tärkeää silloin, jos kaikki ei mene suunnitellusti. Yhdessä on mahdollista löytää jokin kaikkia miellyttävä seksitapa tai yhdyntätahti. Mikäli sinusta/teistä seksitilanteen toistaminen tuntuu hankalalta ajatukselta, on lupa jättää asia fantasian tasolle. Fantasioissa kaikki on mahdollista ja seksifantasioista voi nauttia esimerkiksi itsetyydytyksen kautta. Jos kaikki ovat kuitenkin kiinnostuneet edelleen harrastamaan seksiä yhdessä, saa kolmen kimppaa testata uudestaankin. Mikäli haluaisit vielä jutella tilanteestasi, voit soittaa neuvontapuhelimeen, jossa autamme mielellämme lisää.

Neuvonnan tiimi