Vehkeen koko ei miellytä kumppaniehdokkaita

Moi mulla on tämmösen asia ollut mielessä kun ollut mieli maassa kun en ole saanut pilluu 3 vuoteen kun kuulemma monen mielestä mun vehkeen koko ei vaan mieltä miellytä ja oon alkanutkin häpeämään omaa munaani vaik en voi sen kokoon vaikuttaa mitenkään ja muutenkin haluaisin saada itseni tyydytettyä mut runkkaamine kyllästyttää ja on mulla teko pillu mut sekään ei oikein enää miellytä niin en oikein tiedä että mitä täs oikein tekis et sais uusia kokemuksia tohon ees miten tyydyttää itsensä.

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Hyvä, ettet jäänyt yksin ajatustesi kanssa. Oma mieli voi olla maassa, jos on saanut kolhuja itsetuntoon ja toiveet seksin suhteen eivät ole täyttyneet. Seksuaalisuuteen ja kehoon liittyvät asiat ovatkin hyvin herkkiä aihealueita ihmisen elämässä. Siksi kaikenlaiset loukkaavat sanat voivat vaikuttaa omaan itsetuntoon ja kehonkuvaan.

Jokaisen vehje on omanlaisensa. Kuten totesitkin, ihminen itse ei voi vaikuttaa oman vehkeensä kokoon. Tämän takia on väärin, jos kokoa on kommentoitu ikävään sävyyn. Vehkeesi on sellaisenaan aivan oikeanlainen, jos virtsaaminen, erektion sekä siemensyöksyn saaminen onnistuvat. Oma tilanne voi silti harmittaa ja synnyttää turhaan häpeän tunnetta.

Koetko itse, että kaipaisit apua häpeän tunteen käsittelemiseen vai pikemminkin itsetyydytykseen? Erilaiset itsetyydytyskeinot ja fantasiat voivat tuottaa nautintoa silloin, jos kumppania ei ole. Tekopillujen lisäksi on olemassa runsaasti paljon muitakin erilaisiin tarpeisiin suunnattuja seksileluja. Näitä voi halutessaan testata, jos tekopillu ei enää miellytä. Runkkaamista ei ole myöskään pakko harrastaa, mikäli runkkaaminen kyllästyttää. Joskus pienen tauon pitäminen voi tuoda kaivattua virkistystä. Kehossa on sukuelinten lisäksi monia muitakin kohtia, joiden kosketteleminen tuottaa mielihyvää. Näihin kohtiin on mahdollista tutustua rohkeasti kokeilemalla. Halutessaan voi myös testata esimerkiksi hellyysharjoitusta tai kiihottumisharjoitusta, mikäli haluaa tutustua seksuaalisuuteensa toisenlaisella tasolla. Koska ihmiset pitävät eri asioista, parhain itsetyydytyskeino löytyy yleensä vain kokeilemalla.

Maailmassa on olemassa ihmisiä, joille ulkonäköseikat ovat yhdentekeviä. Lämpimässä ja rakastavassa suhteessa vehkeen koolla tai muilla ulkonäköseikoilla ei ole väliä, sillä kokonaisuus ratkaisee. Potentiaalisen kumppanin kanssa voi myös keskittyä perinteisen yhdyntäkeskeisen seksin sijaan monimuotoisen nautinnon kokemiseen. Keskimäärin pillu on 6-12 senttimetriä pitkä. Pillun tuntoherkimmät osat sijaitsevat pillun ulkopuolella ja pillun sisäpuolella, lähellä pillun suuaukkoa. Kaikenkokoisilla vehkeillä onkin mahdollista niin tuottaa kuin kokea seksuaalista nautintoa. Myös ilman emätinyhdyntää on mahdollista tuottaa toiselle nautintoa esimerkiksi hyväilyjen, suuseksin ja klitorisseksin keinoin. Kumppanin kanssa voi myös tutustua sukuelinten lisäksi kehon muihin seksuaalista mielihyvää tuottaviin kohtiin. Myös aiemmin mainittuja harjoituksia ja seksileluja voi testata kumppanin kanssa, jos vehkeen koko jollakin tavalla vaikuttaisi seksielämään jatkossa.

Seksistä on sallittua haaveilla. Vaikka kumppanin kanssa harrastetun seksin suhteen on ollut taukoa, ei se tarkoita, etteikö jossain vaiheessa voisi löytyä (seksi)kumppani elämään. On hienoa, että olet pystynyt ainakin jollain tasolla juttelemaan seksuaalisuuteen liittyvistä asioista kumppaniehdokkaidesi kanssa. Puhuminen omista toiveista ja huolista onkin tärkeää. Kumppania voi halutessaan yrittää etsiä omien voimavarojensa mukaan esimerkiksi netin tai sovellusten kautta. Myös pelkkään seksiin liittyviä sivustoja ja sovelluksia on olemassa.

Vehkeesi koko ei määrittele sinua ihmisenä tai rakastajana. Olet hyvä juuri noin. Omaa häpeän tunnetta on mahdollista käsitellä esimerkiksi itsemyötätunnon keinoin ja keskustelemalla ammattilaisen kanssa. Esimerkiksi seksuaalineuvoja tai seksuaaliterapeutti voi auttaa sinua työstämään tilannettasi. Olethan siis rohkeasti yhteydessä muihin neuvontapalveluihimme, mikäli koet tarvitsevasi tukea. Lisäksi voit halutessasi tutustua Mielenterveystalon seksuaalisuuden omahoito-ohjelmaan.

Neuvonnan tiimi