Yhdynnässä hankaava patti

Minulla on emättimen suu aukolla virtsaputken puolella röpelöisen tuntuinen patin tapainen. Se on ollut siinä jo pitkään ja se ei ole kipeä eikä kovin iso mutta en tiedä onko se osa syytä etten nauti yhdynnästä. Hankaaminen alkaa pienen hetken jälkeen tuntumaan ikävältä. Pitäisikö se tarkastuttaa vai onko se ihan normaalia?

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Hienoa, että tarkkailet terveyttäsi. Sukuelinten alueelle voi syntyä patteja erilaisista syistä. Näin netin kautta on kuitenkin valitettavasti hankalaa sanoa tarkasti, mistä tilanteessasi on kysymys. Riippuen hieman paikasta, voi sukuelinten alueelle syntynyt patti johtua esimerkiksi tulehtuneesta karvatupista, seksitaudista, Bartholinin rauhasen tulehduksesta tai jostakin muusta iho- tai limakalvomuutoksesta. Hankauksesta tai muista ikävistä tuntemuksista ei kuitenkaan ole mukavaa kärsiä ja jotta saisit varmuuden tilanteeseesi, on hyvä kääntyä lääkärin puoleen. Mitään noloa tilanteessa ei ole ja olipa kyseessä mikä tahansa asia, voi lääkäriltä saada siihen toimivan hoitomuodon.

Hyvä juttu, että patti ei ole kipeä. Alueen hankaaminen voi tuntua ikävältä ja vaikuttaa siten seksuaaliseen nautintoon. Auttaisiko hankaukseen asennon vaihtaminen tai yhdynnän sijaan jokin muu seksi- tai hyväilytapa? Jos yhdyntä tuntuu epämukavalta, on lupa myös pitää taukoa tai lopettaa yhdyntä kokonaan. Seksi on muutakin kuin pelkkää yhdyntää ja kumppanin kanssa voi miettiä, millainen seksitapa olisi teille molemmille nautinnollisin. Mikäli koet, että asia on vaikuttanut omaan tai parisuhteen henkiseen hyvinvointiin, on sallittua tulla juttelemaan asiasta muihin neuvontapalveluihimme. Olemme täällä tukenasi uudestaankin, jos kaipaat apua.

Neuvonnan tiimi