Yhdyntä tuntuu epämiellyttävältä

Mulle yhdyntä on aina tuntunut epämiellyttävän tuntuista. Aina välillä se ei satu tai tunnu epämukavalta mutta ei se ikinä oo tuntunut siltä, että saisin siitä tyydytystä. Oon kokeillut liukuvoidetta mutta ongelma niiden kanssa on ollut, että ne kutittavat jälkeenpäin todella paljon. Mulla on atooppinen iho ja sen takia saatan olla herkkä aineille . Kannattaisiko minun kokeilla erilaisia liukuvoiteita tai olisiko muita apukeinoja joilla voisin nauttia yhdynnästä?

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Yhdyntä voi tuntua epämiellyttävältä useasta eri syystä. Hyvä, ettei yhdyntä aina satu tai tunnu epämukavalta. Ikävää kuitenkin kuulla, että yhdyntä ilmeisesti tuntuu kivuliaalta melko useasti? Jos yhdyntä sattuu, voi yhdyntä tuntua epämiellyttävältä ja tyydytyskin jäädä vaillinaiseksi.

Et maininnut, millaisissa tilanteissa yhdyntä sattuu tai tuntuu epämukavalta tai oletko peniksellinen vai vulvallinen. Jos kuitenkin sukuelinten limakalvot ovat herkät tai kuivat, voi liukuvoiteesta olla apua. Liukuvoide usein myös helpottaa esimerkiksi mahdollisen peniksen, seksilelun tai sormien viemistä sisään, jos kyse on emätinyhdynnästä. Markkinoilla on runsaasti erilaisia liukuvoiteita, joita saa halutessaan testata. Kannattaa varmistua siitä, että liukuvoide sopii herkälle ja/tai atooppiselle iholle sekä käytettäväksi kondomin tai suuseksisuojan kanssa.

Millaisina hetkinä yhdyntä on tuntunut mukavalta tai yhdyntä ei ole sattunut? Tällaisia tekijöitä voi eritellä lähtiessään miettimään, miten saisi nautintoa yhdynnästä. Joskus yhdynnän voi tehdä epämiellyttäväksi suorituspaineet, kiihottumisvaikeudet tai jännitys joko kehon ja/tai mielen tasolla. Jokaisen keho on ainutlaatuinen, mutta jos olet vulvallinen, niin on myös melko yleistä, ettei välttämättä perinteisessä emätinyhdynnässä saa orgasmia. Jos olet peniksellinen, yhdyntäkipua voi aiheuttaa esimerkiksi ahdas esinahka tai lyhyt frenulum. Nautintoa voivat tuoda kuitenkin esimerkiksi suuseksiklitorisseksi, käsillä tai seksileluilla tehdyt hyväilyt tai jonkin muun ruumiinosan hyväileminen sukuelinten sijaan. Nautinnolliseen seksiin voi kuulua joko osa näistä tekijöistä tai vaikka kaikki edellä mainitut seikat. Kaikki eivät myöskään koe yhdyntää ”omana juttunaan” vaan nauttivat enemmänkin läheisyydestä ja hellittelystä. Jokaisen seksuaalisuus näyttäytyy omalla tavallaan ja variaatioita on yhtä monta kuin on ihmisiäkin.

Koetko, että mahdolliset seksikivut ovat vieneet sinulta nautinnon? Kivuista ei tarvitse kärsiä ja siksi asia on hyvä ottaa puheeksi lääkärin kanssa. Lääkärilta voi myös kysyä tarvittaessa omalle iholle sopivasta liukuvoiteesta. Tilanne olisi hyvä ottaa esiin myös kumppanin kanssa. Hänkin varmasti haluaa sinun nauttivan kaikin puolin seksistänne. Seksi on paljon muutakin kuin yhdyntää ja yhdessä voitte keksiä molemmille sopivan tavan nauttia seksistä ja toisistanne. Ilman suorituspaineita voi yhdyntäkin tuntua miellyttävämmältä.

Joskus kuvaamasi tilanteet voivat vaikuttaa omaan hyvinvointiin tai hankaloittaa parisuhdetta. Tällaisissa tapauksissa auttaa keskusteleminen ammattilaisen kanssa. Mikäli tuntuu siltä, että haluaisit käsitellä tilannettasi vielä tarkemmin, voit soittaa neuvontapuhelimeen tai varata ajan seksuaalineuvojan luota. Yhteystiedot löydät täältä. Toivottavasti sopiva keino nautinnon saamiseksi löytyy.

Neuvonnan tiimi