Nettineuvonta

Kootusti tietoa

Kysymykset ja vastaukset

Olen 17v tyttö.Minua hävettää, painaa ja ahdistaa itsetyydytys.Tutustuin siihen kuudennen luokan lopussa.Jatkoin tutustumista enemmän ja se johti pornon katsomiseen ja novellien lukuun.Tyydytin itseni matkoilla,kotona eri huoneissa,muiden kotona yökylässä ja kerran tuttujen luona ketkä pitivät juhlat, tein jossain huoneessa! Ja myös matkalla samassa sängyssä missä nukkui kaksi sisarustani. Olin 13-15v kun nämä tapahtui. Lopetin kesällä ennen lukion alkua. Määritteleekö tämä olenko hyvä ihmisenä?

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Itsetyydytys on sallittua ja se on turvallinen seksin muoto. Itselleen saa tuottaa mielihyvää ja nautintoa. Seksologiassa ajatellaan, että se itsetyydyttääkö vai ei, tai millä tavoin, ei määrittele tai mittaa ihmisen hyvyyttä. Jokaisella on itsemääräämisoikeus ja lupa nauttia omasta kehostaan tai olla nauttimatta. Jokainen saa itse päättää haluaako itsetyydyttää ja millä tavoin.

Lapsena ja nuorena on tavallista tutustua kehoon ja etenkin murrosiässä omaan muuttuvaan vartaloon ja seksuaalisuuteen syntyy uudenlainen suhde. Joskus voi tuntua siltä, että tekee koko ajan mieli itsetyydyttää. Pornon katselu tai novellien lukeminen voi joillakin liittyä sooloseksin tekemiseen. Porno ja novellit ovat eroottista fantasiaa, joka voi toimia visuaalisena ärsykkeenä ja mielikuvituksen kiihokkeena. Porno saattaa herättää myös esimerkiksi ahdistusta tai ristiriitaisia ajatuksia. Tällaisessa tilanteessa pornosta ja siihen liittyvistä tunteista olisi hyvä keskustella jonkun luotettavan aikuisen kanssa.

Jos itsetyydytyksen hetkellä samassa tilassa on muita ihmisiä, tulisi varmistua, etteivät he joudu ilman suostumustaan mukaan seksitilanteeseen. Sooloseksille hyvä paikka on toisin sanoen sellainen, jossa saa olla rauhassa yksityisesti, esimerkiksi oma huone tai vessa.

Sooloseksin tekemiselle ei ole ylä- tai alarajaa. Jos sooloseksi tuntuu itseä häiritsevältä, tai se haittaa muuta elämää kuten nukkumista, syömistä, opiskelua, työtä tai ihmissuhteita, voi seksuaalineuvonnasta tai jonkun muun auttavan tahon kanssa keskustelusta olla apua. Joskus itsetyydytys voi toimia lohdutuksena, rauhoituskeinona tai stressinpurkukeinona. Voit lukea lisää aiheesta tästä artikkelistamme. 

Jos asia edelleen painaa sinua, ole rohkeasti yhteydessä meihin, niin jutellaan tarkemmin. Monia mietityttävät samanlaiset asiat, ja luulevat olevansa yksin asian kanssa, vaikka itsetyydytys on yleinen juttu.

Neuvonnan tiimi

Julkaistu: 22.10.2020

Arvioi vastaus

1 Star2 Stars3 Stars
Loading...

Jäin vaimolle kiinni teinipornon katselusta, hänellä on 3 teini ikäistä tyttöä joten hän on ymmärrettävästi hyvin tolaltaan. Asia on minulle täysin fantasiaa enkä koskaan voisi tehdä mitään muuta. Olen aivan täysin rikki sisältä ja pelkään tätä tilannetta suunnattoman paljon. En tiedä mitä puhuisin vaimoni kanssa… Olen lamaantunut ja voin jopa fyysisesti pahoin asiasta josta olen salaa nauttinut. En tiedä mitä tehdä…

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Hienoa, että rohkenit laittamaan meille viestin. Teiniporno on yksi suosituimmista pornokategorioista, eli on varsin yleistä katsoa sitä. Teinipornossa esiintyvät ovat lähtökohtaisesti täysikäisiä, eli 18-vuotiaita ja yli, mutta yleensä hyvin nuoren näköisiä. Alaikäisiä esittävä seksuaalinen materiaali sen sijaan on niin sanottua lapsipornoa ja sen hallussapito, levittäminen ja tuottaminen on kiellettyä. Teini-ikäisiin kohdistuvaa seksuaalista kiinnostusta voidaan kutsua hebefiliaksi.

Emme voi valita mistä kiihotumme. Vaikka olisi fantasiatasolla kiinnostunut teini-ikäisistä ja kiihottuu teinipornosta, se ei useinkaan tarkoita, etteikö seksuaalinen kiinnostus kohdistuisi lisäksi myös omanikäisiin tai vanhempiin. On myös tärkeää erottaa, että fantasia on eri asia kuin teko. Se, että kiihottuu jostakin pornossa näkemästään, ei automaattisesti tarkoita, että sitä haluaisi toteuttaa tosielämässä. Kaikenlaiset mieltymykset ovat sallittuja, kaikkea ei kuitenkaan voi eikä usein haluakaan toteuttaa. Pornon katselussa ei ole mitään väärää. Jokaisella on oikeus yksityisyyteen, omiin fantasioihin sekä sooloseksiin. Myös parisuhteessa.

Parisuhteessa tällaisen asian ilmituleminen voi aiheuttaa eripuraa tai kriisin. Yllättävä tieto toisen seksuaalisesta mieltymyksestä voi herättää monenlaisia tunteita ja reaktioita kumppania kohtaan. Oma tuttu kumppani voi tuntua melkein kuin vieraalta ihmiseltä, kun hänestä tulee näkyviin täysin uusi puoli. Olisi hyvä päästä purkamaan ja käsittelemään näitä tunteita.

Samoin se, että omasta seksuaalisuudesta paljastuu jotakin hyvin intiimiä ilman omaa tahtoa jakaa sitä, voi herättää monenlaisia tunteita. Kerrot pelon ja lamaannuksen tunteista. Onko sinulla joku luotettava ihminen, jonka kanssa voisit jutella tapahtuneesta? Voit myös soittaa meille päivystävään puhelinneuvontaamme. Tilanteen rauhoituttua, olisiko teidän mahdollista keskustella asiasta ja siihen liittyvistä tunteista kumppanisi kanssa? Voit esimerkiksi näyttää tämän lähettämäsi kysymyksen ja vastauksen puolisollesi keskustelun herättäjäksi. Tilanteesta selviää kyllä, vaikka se nyt voi tuntua ylitsepääsemättömältä. Kyseessä on normaali asia ja kaikki siihen liittyvät tunteet ovat sallittuja.

Jos teinipornon katseluun liittyvien ajatusten ja tunteiden käsittely kahden kesken tuntuu vaikealta, voi tukea keskusteluun hakea seksuaalineuvonnasta. Voit/voitte rohkeasti olla yhteydessä meihin varaamalla keskusteluajan. 

Neuvonnan tiimi

Julkaistu: 14.10.2020

Arvioi vastaus

1 Star2 Stars3 StarsLoading...

Päädyin jokin aika sitten uteliaisuudesta eläinpornosivulle. Huomasin että se kiihotti minua ja olen nyt käynyt kyseisellä sivulla useasti. Minua kuitenkin ahdistaa asia koska se tuntuu väärälle sekä sairaalle. Pelkään myös että joku saa tietää asiasta. Onko eläinpornon katsominen laitonta? Yleisesti hyväksyttyä se ei ainakaan ole ja eläimet todennäköisesti kärsii kun pornoa tehdään. Oikeassa elämässä en ikinä koskisi eläimeen. Olo tuntuu likaiselle ja haluaisin unohtaa koko eläinpornon.

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Eläinpornon katsominen ei ole laitonta, mutta sen levittäminen ja jälleenmyynti on. On hyvin tavallista, että ihminen uteliaisuudesta päätyy katsomaan monenlaista materiaalia netissä. On myös normaalia tuntea kiihottumista, vaikka samaan aikaan tuntisi esimerkiksi ahdistusta. Emme voi valita mistä kiihotumme, mutta voimme valita toimintamme ja tekomme. Et ole tehnyt mitään väärää katsoessasi eläinpornoa.

Eläinpornosta kiihottumisesta ei tarvitse tuntea itseään sairaaksi, likaiseksi tai vääränlaiseksi. Ihmisellä on kyky kiihottua hyvin monenlaisista asioista. Jos huomaa, että eläinseksi on asia, josta kiihottuu, siitä voi kehittää omia mielikuvia ja fantasioita, tai muistella näkemäänsä pornoa, jos sitä ei halua enää katsoa. Fantasioissa eli mielikuvissamme voimme ajatella mitä vain turvallisesti, sillä ajatukset eivät ole tosiasioita eivätkä ajatukset satuta ketään. Ajatus on eri asia kuin teko. Fantasiamaailma voi olla rikas, mielikuvituksekas ja jännittävä. Omista fantasioista on lupa nauttia. Voit lukea lisää fantasioista täältä. 

Neuvonnan tiimi

Julkaistu: 24.9.2020

Arvioi vastaus

1 Star2 Stars3 Stars
Loading...

onko pornon katselu normaalia vaikka ei runkkaisi ja voiko penis mennä eretkioon pelkästä pornon katselusta

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Jokainen saa itse päättää, runkkaako pornoa katsellessaan vai ei. Pornoa voi siis katsella runkkaamattakin, jos se tuntuu itsestä hyvältä.

Erektioiden syntyminen on luonnollista ja erektioita voi syntyä useita kertoja pitkin päivää. Monesti, jos esimerkiksi näkee jotakin kiihottavaa, on mahdollista, että erektio syntyy. Joskus taas erektio voi tulla ihan spontaanistikin. Sinulla on kuitenkin aina päätäntävalta omasta kehostasi ja erektioille ei ole pakko tehdä mitään, jos ei halua.

Jos sinulla on vielä kysyttävää aiheeseen liittyen, voit olla meihin yhteydessä neuvontapuhelimen kautta.

Maija Nieminen

Julkaistu: 16.9.2020

Arvioi vastaus

1 Star2 Stars3 Stars
Loading...

Koen valtavaa ahdistusta ja mustasukkaisuutta, jos kumppanini tyydyttää itseään. Pornon katselu tuntuisi myös aivan järkyttävältä, hän katsoisi muita kiihottuakseen. Ahdistukseni takia olemme sopineet, ettei kumpikaan tyydytä itseään tai katso pornoa ja tämä on molemmille ok. Koen kuitenkin huonommuutta, koska rajoitan miestäni. Ahdistus on vaan niin suurta että tuntuu etten pystyisi edes parisuhteeseen, jossa toinen katsoo pornoa ja masturboi. Voiko tätä ahdistusta poistaa jotenkin?

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Sooloseksi on monille ensisijainen seksuaalinen toiminto ja tärkeä voimavara arjessa, myös parisuhteessa ollessa. Parisuhteissa voi tehdä erilaisia sopimuksia ja järjestelyä seksin suhteen, ja jos eläminen ilman sooloseksiä on molemmille tyydyttävää, tämä on tietysti ok eikä siihen ole kenelläkään ulkopuolisella mitään sanomista. Lähtökohtaisesti jokaisella ihmisellä tulisi olla kehoonsa itsemääräämisoikeus, ja tähän voidaan laskea myös oikeus itsetyydytykseen ja oikeus olla itsetyydyttämättä, valinnan tekee jokainen itse.

Kerrot, että tunnet ahdistusta ja mustasukkaisuutta liittyen miehesi sooloseksiin ja toisaalta huonommuuden tunnetta sen rajoittamiseen. Ahdistus ja mustasukkaisuus ovat yleisiä ja normaaleja ilmiöitä parisuhteessa ja niitä voi hoitaa ja käsitellä. Ahdistusta ei suoranaisesti ehkä voi kokonaan poistaa elämästä ja ihmissuhteista, mutta sitä on ilman muuta mahdollista työstää ja tätä kautta lieventää. Ahdistuksen ja siihen liittyvien tunteiden ja ajatusten työstäminen voi lievittää hankalaa oloa.

Voit aloittaa pohtimalla mistä ahdistuksesi kumpuaa? Siitä, että miehesi nauttisi seksuaalisuudestaan ilman sinua? Ajatuksesta, että jäät jostakin paitsi? Tunnetko riittämättömyyden tunnetta? Vertailetko itseäsi? Pelkäätkö menettäväsi miehesi? Nämä ovat esimerkkejä tavanomaisista ajatuksista ja huolista, jotka voivat saada meidät pyrkimään kontrolloimaan ja rajoittamaan kumppaniamme. Usein on niin, että sen sijaan että kohdistaa ahdistuksen kumppaniin ja tämän toimintaan, olisikin hyödyllisempää työstää itsessään niitä ajatuksia ja tunteita, joita ahdistukseen liityy. Voit halutessasi esimerkiksi tutustua tähän mustasukkaisuuden omahoito-ohjelmaan.

Joskus hankalien ja ahdistusta herättävien asioiden pohtiminen yksin tai kumppanin kanssa voi tuntua vaikealta. Tarvittaessa voit rohkeasti olla yhteydessä meihin ajanvarauksella tai puhelimitse. Apua on saatavilla.

Oona Turunen

Arvioi vastaus

1 Star2 Stars3 Stars
Loading...

joo siis oon 16v poika. aina oon tyttöihin päin ollu ja oon edelleen, mutta siis homoporno jostakin syystä kiihottaa, mikä ahdistaa ihan hirveästi. pornon ulkopuolella en ole miehistä kiinnostunu.

Hei. Kiitos kysymyksestäsi. Hieno juttu, että et jäänyt yksin pohdintasi kanssa. Moni miettii kanssasi samaa asiaa.

On äärimmäisen tavallista, että ihmisen porno- ja fantasiamieltymykset eroavat siitä, millaista seksiä hän haluaa tosielämässä tehdä. Hetero voi tykätä homopornosta, hempeästä seksistä tykkäävä voi tykätä rajua seksiä kuvaavasta pornosta, yhden kumppanin kanssa seksistä tykkäävä voi haluta katsoa sellaista pornoa, jossa on kimppaseksiä.

Henkilön pornomieltymyksistä ei siis voida päätellä esimerkiksi seksuaalista suuntautuneisuutta. Seksuaalisen suuntautuneisuuden voi määritellä vain ihminen itse, jos hän haluaa määritellä itsensä.

Pornosta on lupa kiinnostua ja kiihottua. Jos haluat jutella vielä lisää ajatuksistasi niin olemme täällä sinua varten. Tavoitat meidät ajanvarauksella tai päivystyspuhelimesta.

Neuvonnan tiimi

Julkaistu: 08.9.2020

Arvioi vastaus

1 Star2 Stars3 Stars
Loading...

Mä lähetin viestejä yhen tytön kanssa joka on mun luokalla ja puhuttiin kaiken laista ja sit jostain syystä alettiin puhua pornosta ja sit se kertoi mulle että kattoo pornoa ja hieroo sen pimppiä samalla. Niin vaikka mä en oo koskaan aatellu sitä tyttöä silleen koskaan aiemmin niin nyt en voi ajatella mitään muuta kuin sitä hieromassa sen pimppiä. Mitä mun kannattais tehdä asialle? Ja halusko se sanoa mulle ton että ajattelisin sitä?

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. On mahdotonta sanoa tytön puolesta, mikä hänen motiivinsa oli kertoessaan sinulle tuon asian. Millainen olo sinulle tuli siitä? On ymmärrettävää ja täysin ok, että nyt ajatuksissasi pyörii kuulemasi asia ja mielikuva hänestä. Jos sinua vaivaa se, voit halutessasi kysyä miksi hän kertoi sen sinulle.

Sinun ei tarvitse tehdä asialle mitään erityistä. Jos koit viestin häiritsevänä, voit kertoa siitä tytölle ja pyytää ettei hän enää kerro sinulle sellaisia asioita. Jos se taas oli enemmänkin mukavaa, niin tuollaisista keskusteluista on lupa nauttia. Ihmiset kokevat tällaiset tilanteet hyvin eri tavoin ja sinulla on oikeus kokea se juuri niinkuin koit.

Oona Turunen

Julkaistu: 21.8.2020

Arvioi vastaus

1 Star2 Stars3 Stars
Loading...

Onko Eläinpornon katsominen ja lataaminen netissä laitonta Suomen nyky lainsäädännössä?

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Suomen rikoslain mukaan kuvamateriaalia, joka sisältää seksuaalista kanssakäymistä eläinten kanssa, ei saa valmistaa, levittää, myydä tai pitää vuokrattavana. Katsomista ja lataamista omaan käyttöön ei ole laissa kielletty.

Eläimiin kohdistuvaa seksuaalista mieltymystä voidaan kutsua zoofiliaksi. Ihminen voi kiihottua hyvin monenlaisista asioista ja fantasioista on lupa nauttia. Tosielämässä eläimen vahingoittaminen ei ole sallittua.

Joskus eläinpornoa voi päätyä katsomaan ihan vain uteliaisuudesta. Jos omat fantasiat, mieltymykset tai pornon katselu aiheuttavat hämmennystä tai ahdistusta, voi asiasta keskustella luottamuksellisesti esimerkiksi seksuaalineuvojan kanssa. Neuvontapuhelimemme yhteystiedot löydät täältä.

Neuvonnan tiimi

Julkaistu: 04.6.2020

Arvioi vastaus

1 Star2 Stars3 StarsLoading...

Jätä kysymys

  • Lisätietoja tarvitaan tilastointiin. Niitä ei julkaista.

  • Please enter a number from 1 to 99.