Seksuaaliterapiakoulutuksen suosittu etätoteutus saa jatkoa

Sexpo on järjestänyt seksologian koulutuksia jo 1970-luvulta alkaen. Koronapandemian aika vaikutti myös Sexpon koulutusten toteutuksiin ja toi uutta rakenteisiin. Nyt etäopiskelusta on tullut kiinteä osa koulutuksia, niin että valtaosa pitkistä koulutuksista toteutuu monimuotoisina yhdistellen etä- ja lähiseminaareja. Monimuotokoulutusten ohella täysin etänä järjestetään seksuaaliterapia- ja neuvontakoulutuksia.

”Etäkoulutusten suunnittelussa tärkeää on huomioida riittävä vuorovaikutus opiskelijoiden kesken, mikä tarkoittaa esimerkiksi ohjattuun pienryhmätyöskentelyyn panostamista. Pedagogina minulle tärkeää on monipuolisuus opetustavoissa ja opiskelijoiden oman prosessin aktivoiminen. Näin teoria ja käytäntö yhdistyvät”, kertoo seksuaaliterapiakoulutuksen vastuukouluttajana toimiva Anna Kolster.

Etätoteutusten myötä on koulutuksissa ollut opiskelijoita yhä kattavammin eri puolilta Suomea. Osallistumisen joustavuus onkin monelle ollut keskeinen syy hakea mukaan juuri etätoteutukseen.

”Minut sai hakemaan etämuotoiseen seksuaaliterapiakoulutukseen pitkä välimatka Helsinkiin ja sen hetkinen työtilanne, jossa omaa jaksamista tuki etätoteutus. Sain opin suoraan kotisohvalle, mikä säästi aikaa ja rahaa, kun ei tarvinnut matkustaa”, pohtii keväällä  seksuaaliterapeutiksi valmistunut Lumikki.

Tietojen ja taitojen lisäksi seksuaaliterapiakoulutuksessa olennaista on opintojen ennakkotehtävistä alkaen opiskelijan SAR-prosessi. SAR mahdollistaa omien arvojen ja asenteiden tarkastelun, mikä tukee kasvua seksuaaliterapeutiksi ja lujittaa ammatillisuutta. Myös koulutukseen sisältyvät mentorointi ja työnohjaus ovat merkittävä roolissa polulla seksuaaliterapeutiksi.

”Seksuaaliterapeutiksi kouluttautuminen oli minulle syventävä matka itseeni”, Lumikki toteaa.

 

Seuraava etänä toteutettava seksuaaliterapiakoulutus alkaa 17.10.2024. Haku koulutukseen on auki. Lisää tietoa ja hakulomake löytyvät koulutuksen verkkosivuilta.

Tutustu myös aiempiin blogikirjoituksiin seksuaaliterapiakoulutuksesta:

Seksuaaliterapeutteja tarvitaan – asiakastyötä ja ihmisoikeuksia

Seksuaaliterapeutti kohtaa työssään asiakkaan, yhteiskunnan ja itsensä

 

Kuulemme mielellämme toiveita seksologian alan koulutuksiin liittyen. Kiitos, jos ehdit vastata kyselyyn tämän linkin kautta! Vastaamalla ja yhteystiedot jättämällä voit voittaa lipun SEKS2025-koulutuspäivään, joka totetuu 21.3.2025.