Sexpo lanseerasi kansainvälisen verkkokaupan
Kuvassa: Hankesuunnittelija Krista Nurminen ja vastaava seksuaalineuvoja Roni Grinberg esittelivät Study sexology -verkkokauppaa EFS:n konferenssissa.
Sexpo lanseerasi kansainvälisen Study sexology –verkkokaupan Euroopan Seksologiliiton (EFS) konferenssissa. Konferenssi pidettiin 30.6.-2.7. Tanskassa.
– Verkkokauppasivusto, uudet verkkokurssit ja kliinisen seksologian ohjelma herättivät kiinnostusta. Monella konferenssiosallistujalla oli kurssiteematoiveena moninaisuuden huomiointi asiakastyössä. Moninaisuus on Sexpon kursseissa perusasia, kertoo verkkokauppaa rakentanut hankesuunnittelija Krista Nurminen.
Verkkokurssien lisäksi kaupassa on tarjolla opintomatkoja Eurooppaan. Seuraavat opintomatkat ovat lokakuussa Lontooseen ja marraskuussa Kööpenhaminaan.
Sexpo sai rahoitusta ELY-keskukselta verkkokaupan ja -kurssien kehittämiseen viime vuonna.
Vilponen sai jatkokauden
Sexpon Ihmissuhdeterapiakeskuksen johtaja Tiina Vilponen valittiin jatkokaudelle liiton hallituksen jäseneksi. Hän edustaa hallituksessa Suomen Seksologiliittoa.
Tanskan Aalborgissa pidetyn konferenssin teemana oli moninaisuus ja inklusiivisuus muuttuvassa maailmassa.
Mikä EFS on?
Euroopan Seksologiliittoon kuuluu yli 30 seksologian yhdistystä. Suomen Seksologiliitto ja Suomen Seksologinen Seura ovat EFS:n jäseniä.
EFS järjestää konferensseja joka toinen vuosi, seuraava on Italian Bolognassa 2024. Konferenssi on avoin kaikille seksologiasta kiinnostuneille.
Lisätietoja
Study sexology –verkkosivustosta hankesuunnittelija Krista Nurmiselta krista.nurminen@sexpo.fi
Euroopan seksologiliitosta (europeansexology.com)