Haluttomuus ja vaikeus kiihottua hyväilyistä

Miksi en osaa nauttia, vaikka mieheni tekisi kaikkensa saadakseen minulle himoja? Hän suutelee suutani ja kaulaani ja hiplaa vartaloani kaikkialta, mutta minä en vain syty. Haluaisin haluta, mutta kun en halua vaikka kuinka olisin läsnä hetkessä ja yritän tuntea kaikilla aisteillani tilanteet. Tuntuu että olen jotenkin aivan turta, kun muita nuo asiat varmaan kiihottavat. Olen yrittänyt pohtia, mistä pitäisin, mutta en ole vielä oikein sellaisia löytänyt. Minulle on mahdotonta herätellä haluja.

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Halukkuus ja kiihottumisen vaikeus aiheena mietityttää monia muitakin. Kaikissa suhteissa tulee eteen ajanjaksoja, jolloin seksihalut ovat vähäisiä tai niitä ei ole. Matala halu voi johtua esimerkiksi vaikeasta elämäntilanteesta, suhteen tilasta, stressistä, hormonaalisista syistä, kielteisestä kehonkuvasta, häpeästä sekä sairauksista ja lääkityksistä. Koska keho ja mieli ovat yhteydessä toisiinsa, voi tilanteen taustalla olla useampikin osatekijä. Kiihottumisvaikeus voi olla yksi taustatekijä matalaan haluun.

Kiihottumisvaikeus tai matala halu ei tarkoita, että olisit millään tavalla viallinen. Seksuaalinen kiihottuminen on hyvin herkkä tapahtuma ja altis häiriintymään pienestäkin. Joskus oma mieli ja ajatukset karkaavat muihin asioihin, tai huoleen siitä ettei kiihotu riittävästi, ja silloin kiihottuminen on todella vaikeaa.

Pohdit kysymyksessäsi, että kumppanillesi on mahdotonta herätellä sinulle haluja. Oletko miettinyt asiaa toisin päin, miten sytyttäisit ja herättelisit halua itse itsessäsi? Oletko antanut itsellesi luvan antautua nautintoon? Seksuaaliseen haluun liittyy ripaus itsekkyyttä ja tervettä, myönteistä aggressiota, jonka avulla kohti nautintoa voi päästä.

Mitä asioita kohtaan tunnet halua tai nautintoa elämän muilla osa-alueilla? Mistä innostut? Nautinto edellyttää usein sopivan määrän heittäytymistä, turvallisuuden tunnetta ja kiinnostusta. Riittävän turvallisessa olotilassa nautinnolle antautuminen mahdollistuu. Tunnistatko näitä asioita seksissäsi? Jos seksi on muuttunut suorittamiseksi, velvollisuudeksi tai kovaksi yrittämiseksi, nautinto usein karkaa vain kauemmaksi.

Nautitko sooloseksistä? Kiihotutko tai kiinnostutko mielikuvien, eli fantasioiden tasolla seksistä? Onko kuvaamasi tilanne ollut aina samanlainen, vai onko seksihaluissa tai kiihottumisessa tapahtunut muutoksia? Nautitko kosketuksesta tai läheisyydestä silloin, kun taustalla ei ole seksuaalista motiivia?

On myös ihmisiä, jotka saattavat kokea romanttisia tunteita toista kohtaan, mutta eivät välttämättä koe tarvetta seksiin. Aihetta on käsitelty enemmän tässä aseksuaalisuutta koskevassa artikkelissa. Jokainen ihminen on ainutlaatuinen kokonaisuus ja siksi se, mikä tuottaa nautintoa yhdelle, ei miellytä toista. Ihmiset kiihottuvat monenlaisista eri asioista ja muihin vertailu seksiin liittyvissä asioissa on inhimillistä, mutta kuitenkin tarpeetonta. On myös hyvä muistaa, että tosielämän seksi on toisenlaista kuin esimerkiksi elokuvissa tai tv-sarjoissa nähtävä seksi; niihin ei kannata verrata itseään.

Oletteko keskustelleet seksistä kumppanisi kanssa ja minkälainen sävy keskusteluissa on ollut? Kommunikaation tukena voi käyttää myös ammattilaisen apua. Jos kaipaat vielä tukea ja neuvoja, voit halutessasi soittaa neuvontapuhelimeen tai varata ajan seksuaalineuvojan luota. Yhteystiedot löydät täältä. Autamme sinua mielellämme lisää, asian kanssa ei tarvitse jäädä yksin.

Neuvonnan tiimi