Poikaystävän halu harrastaa paljon seksiä

Mistä johtuu, että poikaystävä haluaa aina vaan lisää seksiä, vaikka sitä olisi miten paljon? Eikö hänen halut täyty koskaan? Meillä on ollut seksiä joka ilta, ja lomien aikaan joskus pari kertaa päivässä. Jouluna yhtenä päivänä rakastelimme neljä kertaa. Olemme molemmat nauttineet siitä paljon. Ihmettelen silti, että hän haluaisi sitä aina vaan, vaikka edellisestä kerrasta olisi kulunut vain pieni hetki. Onko kyseessä poikkeuksellisen voimakas sukupuolivietti? Olemme molemmat 19 vuotiaita.

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Jokaisen ihmisen seksihalut ja sukupuoliviettiin liittyvät seikat ovat yksilöllisiä. Toisilla voi riittää halua ja energiaa useampaan seksikertaan. Tässä ei ole mitään pahaa tai outoa. Seksiä voi harrastaa monesti päivässä, jos se tuntuu molemmista hyvältä. Varsinkin nuorilla tai uudessa parisuhteessa olevilla ihmisillä saattaa seksihaluja ilmetä useasti. Asiaan voi vaikuttaa esimerkiksi kehon hormonitoiminta. Tilanteessa saattaa tapahtua muutoksia muuan muassa iän tai elämäntilanteen tasaantumisen myötä.

Haluun tai halujen eriparisuuteen liittyvät asiat voivat saada aikaan huolta. Mukavaa, että olet nauttinut yhteisestä seksistänne. Jos haluun tai seksin määrään liittyvät asiat huolettaisivat sinua, kannattaa asia ottaa puheeksi poikaystävän kanssa. Yhdyntä on vain yksi tapa harrastaa seksiä. Poikaystävän kanssa voi jutella, löytyisikö jokin muu mieleinen tapa toteuttaa seksuaalisuuttaan silloin, jos yhdyntä ei tunnu sopivalta vaihtoehdolta. Esimerkiksi seksilelujen ja masturboinnin kautta voi myös kokea nautintoa. Halutessanne voitte tehdä näistäkin hetkistä yhteisiä esimerkiksi niin, että osallistut tilanteeseen vaikkapa katsojan roolissa tai koskettelet poikaystävääsi tai liikuttelet seksilelua. Keskustelemalla on mahdollista löytää molemmille mieluisa tapa toteuttaa seksuaalisuuttaan. Jos asia tuntuu vaikealta käsitellä kaksin, on aina sallittua olla yhteydessä muun muassa pariterapeuttiin tai meidän neuvontapuhelimeemme.

Aihepiiri on hyvin yleinen pohdintaa synnyttävä asia. Sinua voisi hyödyttää tämä samantapaiseen kysymykseen annettu vastaus.

Neuvonnan tiimi