Seksihalujen vaihtelu

Olen seurannut omia seksihaluja ja tuntemuksia. Seuraavana päivänä seksin jälkeen ei tule erektioita eikä seksi käy mielessä. Toisena päivänä on jo vähän mielitekoja. Kolmantena päivänä tekee hirveästi mieli, touhutippoja erittyy ja kosketus tuntuu peniksessä erittäin hyvältä. Silloin tiedän, että seksi on ihanaa. Mistä voi johtua, että useamman päivän tauon jälkeen halut alkavat hiipua, eikä peniksessä tunnu niin hyvältä vaikka sitä imettäisiin eikä pillu ilman kondomiakaan tunnu niin hyvälle?

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Omaa kehoaan on hyvä tarkkailla ja saada sillä tavoin arvokasta tietoa omasta terveydestään. On täysin yksilöllistä, miten ja milloin seksihaluja ilmenee ihmisillä. Joskus haluja voi olla enemmän ja ajoittain taas vähemmän. Asiaan vaikuttavat esimerkiksi oma hormonitoiminta, fyysinen terveys, henkinen hyvinvointi ja elämäntilanne yleisestikin. Seksistä palautuminen voi kestää joillakin muutaman päivän ja tästä ei tarvitse olla huolissaan. Joillakin voi käydä myös niin, että mitä kauemmin seksin harrastamisesta on aikaa, sitä vähemmän se on mielessä. Tässäkään ei ole mitään outoa, koska jokaisen keho ja mieli toimii yksilöllisellä tavalla. Seksiä ei ole pakko harrastaa, jos se ei tunnu itsestä mieluisalta ajatukselta.

Ihmisiä miellyttävät ja kiihottavat erilaiset seikat seksissä ja ajoittain nämä seikat voivat vaihdella esimerkiksi niin päivän, kiihottumistilan kuin elämäntilanteenkin mukaan. Jos peniksen imeminen tai emätinyhdyntä eivät tuota nautintoa tai tunnu mukavilta, voi jutella asiasta kumppanin kanssa ja pyrkiä keksimään vaihtoehtoisia hyväilytapoja. Toisen läheisyydestä voi nauttia myös ilman seksuaalista motiivia. Halutessaan voi kumppanin kanssa testata hellyysharjoitusta, jonka tarkoituksena on keskittyä hyväilyyn ilman seksuaaliseen koskettamiseen liittyviä suorituspaineita.

Et avannut tilannettasi sen tarkemmin, mutta jos seksuaaliseen haluun liittyvät asiat mietityttävät sinua, kannattaa kääntyä lääkärin puoleen. Lääkärin kanssa tilannettasi on mahdollista käsitellä terveyden osalta seikkaperäisemmin. Asian tiimoilta on sallittua jutella myös ammattiauttajan kanssa. Neuvontapuhelin sekä seksuaalineuvojan vastaanotto palvelevat sinua lisää, mikäli kaipaat perusteellisempaa keskustelua tilanteeseesi liittyen. Yhteytiedot löydät tästä linkistä.

Neuvonnan tiimi