Nettineuvonta

Kootusti tietoa

Kysymykset ja vastaukset

Minulla on yhdyntöjen jälkeen sellainen vaiva, että pillu tuntuu aralta. Tunne on pahin seuraavana päivänä. Toisena päivänä ei tunnu oikeastaan mitään. Näin on ollut nyt viimeisen kuukauden aikana. Yhdynnät ovat aina tuntuneet hyvältä, olen ollut riittävän kostea. Yhdyntöjä on yleensä kaksi viikossa. Mikä selitys tähän voisi olla? Häiritsee sen verran, että halukkuus seksiin vähenee tämän takia.

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Yhdyntäkipuihin ja arkuuteen voi vaikuttaa moni asia. Usein tästä olisikin hyvä jutella ammattilaisen kanssa, jotta voidaan poissulkea tiettyjä tekijöitä ja mahdollisesti selvittää kipujen syyt. Arkuutta saattaa syntyä, jos yhdyntä on ollut esimerkiksi kovatahtista tai limakalvot ovat kuivat. Yhdyntäkipua voi aiheuttaa myös muun muassa jonkinlainen tulehdus, herpes, endometrioosi sekä ihottumat ja ihosairaudet. Myös jännitys, tunteet tai aiemmat vaikeat kokemukset voivat aiheuttaa lihasjännitystä ja kipua. Lisäksi vulvodynia saattaa aiheuttaa kipua joko yhdynnän aikana tai vasta yhdynnän jälkeen.

Miten kuvailisit mainitsemaasi arkuutta, onko se esimerkiksi kosketusherkkyyttä? Millä alueella arkuutta tuntuu? Niin seksin aikana kuin sen jälkeenkin on hyvä kuunnella kehoaan ja pyrkiä tekemään vain niitä asioita, jotka eivät tuota kipua. Seksiin liittyvä kipu tai seksin jälkeen koettu arkuus vaikuttaa ymmärrettävästi myös seksuaaliseen haluun. Siksi olisikin tärkeää jutella tuntemuksistaan ja mietteistään kumppanilleen. Avoimuus auttaa teitä.

Useat seksikipuja kokevista henkilöistä voivat saada apua moniammatilliselta tiimiltä. Sinua varmasti hyödyttäisi käynti gynekologilla. Myös lantionpohjan hyvinvointiin perehtynyt fysioterapeutti voisi olla avuksi. Lisäksi hoidon tukena on mahdollista käyttää seksuaalineuvojaa tai -terapeuttia. Keskustelemaan voi tulla joko yksin tai kumppaninsa kanssa. Yhteystiedot saat täältä.

Neuvonnan tiimi

Arvioi vastaus

1 Star2 Stars3 Stars
Loading...

Hei!
Minulla on genitaaliherpes. Uudella kumppanilla asia selvästi vaivaa. Osaan tunnistaa jo oireet hyvissä ajoin ja tunnistan tekijöitä mitkä herpeksen laukaisee. Kondomia olen käyttänyt aina sen jälkeen kun diagnoosin sain. Mutta tarttuuko oireettomana helposti? Voiko suuseksiä harrastaa puolin ja toisin? Tarttuuko oireettomana aikana käsien välityksellä?

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Hienoa, että olet ottanut herpeksen puheeksi uudessa suhteessasi. Herpesvirukseen ja seksuaalisuuteen voi liittyä paljon huolia. Herpes on kuitenkin hyvin yleinen virus, joten on monia muitakin samankaltaisessa tilanteessa eläviä. Herpes ei estä parisuhteen muodostamista tai seksuaalisuudesta nauttimista.

On hyvä asia, että olet käyttänyt kondomia aina seksissä. Uusissa suhteissa kondomin tai suuseksisuojan käyttö on suositeltavaa. Suojauksen jättämisestä on tärkeää keskustella avoimesti ennen päätöksen tekemistä. Tyypillisesti tartuntariski on korkeampi oireisessa vaiheessa, mutta jokaisen henkilön terveydentila on aina yksilöllinen. Oireisessa vaiheessa kannattaa välttää herpesrakkuloiden suoraa koskettamista käsillä tai varsinaista seksikontaktia. Oireilun aikana voi keskittyä muunlaiseen läheisyyteen ja hellimiseen. Oireettomassa vaiheessa tartunnan riski on pienempi, joten moni harrastaa tuolloin seksiä tai käsillä tehtäviä hyväilyjä ”tavalliseen” tapaan. Luonnollisesti tilanteissa on eroja parien mukaan.

On arvokasta tuntea oma kehonsa ja sen toiminnot. Uudelle kumppanille voi kertoa, että tunnistat oireet ajoissa ja tiedät, mitkä tekijät laukaisevat oireilusi. Ajatus oman kehon tuntemisesta voi tuoda turvallisuuden tunnetta yhteiseen seksielämään. Kumppanin kanssa on kuitenkin hyvä jutella molempien huolista. Voitte miettiä, millaiset seksitavat tuntuisivat teistä turvallisimmilta. Mikäli asia painaa sinua/teitä, voi varmempaa tietoa terveyteen ja seksuaalisuuteen saada lääkäriltä. Seksuaalisuuteen ja seksiin liittyvissä asioissa on sallittua kääntyä myös seksuaalineuvojan avun puoleen joko yksin tai yhdessä. Yhteystietomme löytää täältä. Halutessanne voitte tutustua myös aihepiiriä käsittelevään blogitekstiin.

Neuvonnan tiimi

Arvioi vastaus

1 Star2 Stars3 Stars
Loading...

Jos antaisi tekohengitystä erittäin epämääräisennäköiselle tuntemattomalle, voiko saada jotain tauteja? Pitäisikö tuommoisen jälkeen käydä testeissä jos muuten on täysin koskematon? Sehän on tavallaan ”suutelua”…

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Seksitaudit eivät tartu suudellessa tai tekohengitystä antaessa. Esimerkiksi HI-virus ei tartu suudellessa. Yleisesti tauteja mietittäessä voi kuvaamassasi tilanteessa olla pieni riski saada esimerkiksi huuliherpes, jos herpes on oireisessa vaiheessa. Tällöin kyse ei kuitenkaan ole seksitaudista.

Jos erilaiset taudit huolettavat, voi oman mielenrauhan takaamiseksi ostaa kertakäyttöisen elvytyssuojan. Elvytyssuojan tehtävä on estää auttajaa joutumasta elvytystilanteissa suoraan kontaktiin elvytettävän eritteiden kanssa. Elvytyssuojia saa muun muassa avaimenperinä, joten suojaa voi kantaa mukanaan tarvittaessa missä tahansa.

Tekohengityksen antamisen jälkeen ei tarvitse käydä seksitautitesteissä, joten asian suhteen voi olla rauhassa. Mikäli erilaiset taudit tai tartunnat vielä mietityttävät, voi tilanteesta keskustella lisää esimerkiksi terveydenhoitajan kanssa.

Neuvonnan tiimi

Arvioi vastaus

1 Star2 Stars3 Stars
Loading...

Kumppanilla on todennettu genitaaliherpes. Primaaritartunta-aika jo takanapäin ja tilanne nykyisin rauhallinen oireilun suhteen. Jos kumppani on oireeton, kuinka suuri riski (prosentuaalisesti) on saada herpestartunta kahden naisen välisessä seksissä: vaginaalinen ja anaalisormettaminen ja muu kädellinen genitaalialueiden hyväily, strap-on yhdyntä, suuseksi? Tulisiko sormissa käyttää suojuksia vai riittääkö että kädet pestään ennen kuin niillä hyväillään jälleen kehon muita osia?

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Hienoa, että huolehditte seksuaaliterveydestänne. Jokaisen henkilön ja pariskunnan tilanne on yksilöllinen, joten mitään tarkkaa prosenttilukua on mahdotonta sanoa. Tartunnan riski on kuitenkin suurempi silloin, kun virus oireilee. Tällöin on hyvä miettiä seksin sijaan muita hellittelytapoja kumppanin kanssa. Mikäli kuitenkin haluaisi oireellisena aikana harrastaa seksiä sen eri muodoissa, kannattaa suojautua kondomia tai suuseksisuojaa käyttämällä. Myös seksivälineet voi suojata ja pyrkiä puhdistamaan huolellisesti. Halutessaan voi lisäksi käyttää esimerkiksi kertakäyttöhanskoja, jos käsillä kosketellaan aluetta, jossa on herpesrakkuloita ja sen jälkeen haluttaisiin koskea oireettoman kumppanin sukuelimiä. Viruksen siirtymisen eteenpäin voi pyrkiä välttämään joko vaihtamalla välissä hanskat tai ottamalla hanskat pois ja pesemällä kädet ennen kumppanin hyväilemistä.

Suojauksen poisjättämisestä ja terveyteen liittyvistä asioista kannattaa puhua kumppaninsa kanssa. Jos olette vakituisessa suhteessa ja toisella ei ole oireita, voi seksiä harrastaa ihan tavalliseen tapaan. Oireettomana aikana riittää tavallinen käsihygienia ja seksilelujen puhdistus. Tarkemmin tietoa terveydestä ja juuri teidän tilanteestanne saatte lääkäriltä. Lääkäriltä voi kysyä myös mahdollisista genitaaliherpeksen hoitomuodoista, jos asia kiinnostaa teitä. Herpes on kuitenkin yleinen virus ja moni muukin pari harrastaa seksiä tavalliseen tapaan, kun oireita ei ole. Jos teille tulee lisää kysyttävää seksuaalisuuteen liittyen, voitte soittaa neuvontapuhelimeen.

Neuvonnan tiimi

Arvioi vastaus

1 Star2 Stars3 StarsLoading...

Minulla on huuliherpes ja tein autofellatiota itselleni ja aiheutin sitten siitä itselleni genitaaliherpeksen, joka on todella raivokas aina ja näyttää oireitaan kokoajan. Mitä kannattaisi tehdä asialle, että saisin esim. Lääkitystä näihin oireisiin? Vai pitäiskö olla vain vaiti asiasta? Huuliherpestä ei ikinä lääkärillä käyty tarkistamassa mutta oireet olivat selvät.

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Hyvä juttu, että haluat huolehtia terveydestäsi. Herpes on yleinen virus ja siten tuttu muillekin. Joskus virus saattaa vahingossa välittyä suun alueelta genitaalialueelle. Oireisena aikana on hyvä miettiä sellaisia hyväilytapoja, joihin ei sisälly limakalvokontaktia. Ikävää kuulla, että sinulla on nyt ilmennyt voimakkaita oireita. Kauanko genitaaliherpekseen viittaavia oireita on ollut? Genitaaliherpeksen oireisiin kuuluu yleensä kihelmöivät ja aristavat nesterakkulat. Varsinkin ensitartunta saattaa joillain olla rajuoireinen ja oireisiin voi liittyä esimerkiksi kuumetta, lihassärkyä ja päänsärkyä.

Kurjasta olosta ei tarvitse kärsiä, sillä erilaisten oireiden ja mahdollisen genitaaliherpeksen hoitoon on saatavilla apua. Olisi hyvä, että varaisit ajan lääkärille tai terveydenhoitajalle, jotta olotilasi helpottuisi. Mikäli kyseessä olisi genitaaliherpes, voidaan hoitona käyttää esimerkiksi suun kautta otettavaa herpeslääkettä tai paikallishoitona käytettävää voidetta. Omaa tilannettaan ei tarvitse hävetä, sillä lääkärille tällaiset asiat ovat tuttuja. Lääkärin kanssa voi myös jutella tarkemmin omista tunteistaan sekä herpeksestä ja turvallisesta seksuaalisuuden toteuttamisesta. Lisätietoa aihepiiristä saat myös tästä artikkelista.

Autofellaatiossa, eli suulla suoritettavassa itsetyydytyksessä ei ole mitään pahaa. Autofellaatiota on lupa kokeilla, jos se itseä kiinnostaa ja oma keho mahdollistaa autofellaation. Monet eivät pysty tyydyttämään itseään suullaan, mutta jos autofellaatio onnistuu, saa sitä harrastaa. Mikäli tilanteesi vielä mietityttäisi sinua jotenkin, autamme sinua mielellämme lisää neuvontapuhelimessamme.

Neuvonnan tiimi

Arvioi vastaus

1 Star2 Stars3 StarsLoading...

Pitkä parisuhteeni, jossa sain entiseltä mieheltäni genitaaliherpeksen, on hiljattain tullut päätökseensä. Tartunnan ilmetessä minulla oli kivuliaat oireet, mutta tämän jälkeen näkyviä oireita ei ole ilmaantunut. Tartunnasta on nyt 8v. Ilmeisesti tauti tarttuu harvemmin naiselta miehelle? Onko herpeksestä tarpeen kertoa satunnaiselle seksikontaktille, jos tauti ei ole aktiivisessa vaiheessa ja kondomi on käytössä? Viruksen tyypistä ei minulla ole varmaa tietoa, mutta luultavasti kyseessä HSV-1

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Herpesvirus on hyvin yleinen ja moni muukin elää samanlaisessa tilanteessa kanssasi. Herpes simplex -virusta on kahta erilaista tyyppiä; HSV-1 aiheuttaa tavallisesti huuliherpeksen ja HSV-2 genitaaliherpeksen. Molemmat virukset voivat kuitenkin saada aikaan huuliherpeksen tai genitaaliherpeksen. Genitaaliherpes oireilee jokaisella yksilöllisesti. Mukavaa kuulla, että ensioireiden jälkeen sinulla ei ole ollut kivuliaita tai näkyviä oireita.

Genitaaliherpesvirus tarttuu helpoimmin oireisessa vaiheessa. Hienoa kuulla, ettet harrastaisi seksiä herpeksen aktiivisessa vaiheessa ja käyttäisit kondomia. Tilastollisesti tartuntariski naisesta mieheen on pienempi kuin tartuntariski miehestä naiseen. Sukupuoli ei kuitenkaan suojaa tartunnalta, joten seksikontaktissa tulisi käyttää aina kondomia tai suuseksisuojaa.

Terveydentilastaan kertominen uudelle kumppanille voi jännittää. Seksikontaktille kertominen on suositeltavaa, sillä kumppanin kuuluisi tietää myös mahdollisista omaan terveydentilaan liittyvistä seikoista ennen seksiin ryhtymistä. Koska virus on hyvin yleinen, saattaa seksikumppani olla jo aiemmin kohdannut samanlaisia tilanteita tai tilanne voi olla hänelle henkilökohtaisella tasolla tuttu. Aikuinen kumppani osaa myös yleensä suhtautua terveydentilasta puhumiseen asiallisesti. Keskustelun ja avoimuuden kautta seksikontakti voi itse päättää, miten haluaa edetä asiassa. Voitte yhdessä myös keskustella, olisiko jokin muu hyväilytapa teille sopiva, mikäli varsinainen yhdyntä ei tunnu toisesta hyvältä idealta. Myös oireisessa vaiheessa on tärkeää miettiä muita hellimistapoja seksikontaktin sijaan.

Genitaaliherpes ei estä ihmissuhteiden muodostamista tai seksin harrastamista. Maailmassa on ihmisiä, jotka eivät kummeksu asiaa. Jos tilanne vaikuttaa omaan seksuaaliseen hyvinvointiisi, voit jutella asiasta esimerkiksi muissa neuvontapalveluissamme, joissa tilannettasi on mahdollista käsitellä laajemmin. Mikäli haluaisit tietää aihepiiristä enemmän, voit tutustua vielä herpestä käsittelevään blogitekstiin.

Neuvonnan tiimi

Arvioi vastaus

1 Star2 Stars3 Stars
Loading...

Hei! Olen tutustunut ihanaan mieheen, mutta…Hän kertoi heti ennen ensi tapaamista, että hänellä on 4 vuotta sitten saatu 2-tyypin genitaaliherpes, joka oireilee toistuvasti estolääkityksestä huolimatta. Me emme ole edenneet seksin asteelle tapailussa. Nyt mietin, että onko suhteella tulevaisuutta tämän viheliäisen viruksen takia. En haluaisi saada tartuntaa. Itselläni on huuliherpes, tosin sitä ei ole selvitetty onko ykkös vai kakkostyyppiä. Mikä neuvoksi?

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Herpes simplex -virusta on kahta erilaista tyyppiä. Nämä tyypit ovat HSV-1 ja HSV-2, joista HSV-1 useimmiten aiheuttaa huuliherpeksen ja HSV-2 genitaaliherpeksen. Molemmat virukset voivat kuitenkin saada aikaan esimerkiksi huuliherpeksen tai genitaaliherpeksen. On ymmärrettävää, että herpestartunnan mahdollisuus huolettaa. Herpes on hyvin yleinen virus, joten ette ole ainoita tilanteessanne. Hienoa, että mies on avoimesti jutellut terveydentilastaan. Kommunikaatio ja avoimuus terveyteen liittyvissä asioissa onkin tärkeää.

Herpekseen liittyviä asioita on luonnollista punnita suhteen jatkoa miettiessään. Herpesvirus itsessään ei ole este parisuhteen muodostumiselle tai yhteisen seksielämän aloittamiselle. Mikäli seksiin edetään, on kuitenkin hyvä pyrkiä suojautumaan kondomilla tai suuseksisuojalla seksin eri muotojen aikana. Myös estolääkitys vähentää viruseritystä, joten tieto asiasta voi pienentää huolta seksin harrastamisen aikana.

Seksi on myös paljon muutakin kuin yhdyntää. Jos juuri yhdyntä ja siihen liittyvät tartuntariskit ovat suurimpana huolena tällä hetkellä mielessä, kannattaa pohtia, voisitteko nauttia yhdessä esimerkiksi käsillä toteutetuista hyväilyistä. Voitte hankkia molemmille myös henkilökohtaiset seksilelut, joita toinen voi liikutella tai ohjailla mielihyvän saavuttamiseksi. Niin hyväilyissä kuin lelujenkin käytössä kannattaa huomioida hyvä hygienia ja se, ettei leluja vaihdella keskenään. Olisi suositeltavaa, ettei seksiä harrastettaisi silloin, kun toisella on oireita. Oireisena aikana kannattaa toista silti huomioida jollakin muulla tavalla hellien.

Mukavaa, että olette saavuttaneet ainakin jollakin asteella keskusteluyhteyden herpekseen ja seksiin liittyen. Oletko pystynyt juttelemaan huolistasi kumppanillesi? Olisi hyvä, jos uskaltaisit ottaa asian puheeksi hänen kanssaan, kuitenkaan toista syyllistämättä. Olette tässä yhdessä ja varmasti kumpikin toivoo, etteivät herpestartunnat välity eteenpäin toiselle. Jos teitä kiinnostaa, on tähän artikkeliin koottu tietoa herpesviruksesta ja seksuaalisuudesta. Sekä edellä mainitusta artikkelista että tästä blogitekstistä voisi olla teille apua miettiessänne seksuaalisuuden toteuttamista suhteessanne.

Tilannettanne on lupa pohtia harkiten. Pohtimista voi helpottaa myös ammattilaisen kanssa jutteleminen. Voitte jutella esimerkiksi lääkärin kanssa miehesi terveydestä ja selvittää tarkemmin yhteistä tilannettanne. Lisäksi keskustelu seksuaalineuvojan, seksuaaliterapeutin tai pariterapeutin vastaanotolla voi helpottaa selvittämään omia ajatuksia.

Neuvonnan tiimi

Arvioi vastaus

1 Star2 Stars3 Stars
Loading...

Olemme suunnitelleet kokeilevamme ns. parinvaihtoa koulun päättäjäisviikonloppuna osana seksiä. Meitä on kaksi paria, ja kaikki tunnemme hyvin toisemme. Tällaista emme ole kuitenkaan tehneet. Meillä ei ole tauteja, koska jokaisella on ollut vain nykyinen kumppani. Eikö silloin voi olla huoletta yhdynnässä ilman kondomia myös toisen osapuolen kanssa? Molemmilla tytöillä on pillerit.

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Hyvä juttu, että otatte huomioon seksuaaliterveyteen liittyvät asiat. Seksitaudit voivat tosiaan tarttua suojaamattomassa seksikontaktissa. Periaatteessa pieni riski jonkin seksiteitse tarttuvan taudin saamiseen on, sillä esimerkiksi herpesvirus voi tarttua suudellessa tai suojaamattoman suuseksin yhteydessä. Tosin tartunnan todennäköisyys on korkeampi silloin, kun iholla on näkyviä oireita. Myös papilloomavirus voi tarttua seksiteitse, vaikkei kyseessä varsinainen seksitauti olekaan. Niin suuseksissä kuin emätin– tai anaaliyhdynnässä suositellaankin käytettäväksi kondomia tai suuseksisuojaa seksitautien syntymisen välttämiseksi.

Parinvaihto voi tuntua kiihottavalta ajatukselta mielikuvien tasolla ja parinvaihdosta onkin lupa fantasioida. Ennen fantasian toteuttamista on kaikkien osapuolten tärkeää jutella tarkkaan erilaisista henkilökohtaisista toiveista ja rajoista. Hyvä, että olette toisillenne tuttuja, näin kynnys erilaisten asioiden puheeksi ottamiseen saattaa olla matalampi. Myös parisuhteen sisällä on hyvä käydä läpi suhteen säännöt ja yhteiset rajat. Jokaisen osapuolen suostumus valittuihin seksuaalisiin toimintoihin on tärkeää. Näin seksin aikana ei pääse syntymään mitään ikäviä yllätyksiä eikä kenenkään henkisiä tai fyysisiä rajoja rikota. Mikäli haluatte vielä keskustella tilanteestanne, auttaa neuvontapuhelimemme vielä tarvittaessa asiaan liittyen enemmän.

Neuvonnan tiimi

Arvioi vastaus

1 Star2 Stars3 Stars
Loading...