Kootusti tietoa
Sukupuolen moninaisuus
Seksuaalisen suuntautumisen moninaisuus
Aseksuaalisuus
Kuka on queer?
Vähemmistöstressi vaikuttaa hyvinvointiin
Vähemmistöstressin vaikutukset suhteisiin ja seksuaalisuuteen
Kehotietoisuus ja itsemyötätunto
Kysymykset ja vastaukset
Aikuisena miehenä kärsin ajatuksista, joita en saa mitenkään pois. Olen tutkinut asiaa ja identidioidun ”submissive bisexual bottom chastity denied cuckold”. Ongelma on se, että todellisuuden tarve alkaa kasvaa ylivoimaiseksi fantasiatasolta. Miten kukaan voisi rakastaa ja arvostaa kaltaistani miestä? Olenko päästäni sekaisin?
Hei.
Kiitos kysymyksestäsi. Omaa seksuaalista suuntautumistaan ja seksuaalisia mieltymyksiään ei voi valita, mutta niitä on sallittua kuulostella ja tutkia. Fantasioissa ei ole mitään pahaa, vaikka ne voivatkin joskus aiheuttaa hämmentäviä tai jopa häpeällisiä tunteita. On ymmärrettävää, että itseä kiinnostavat fantasiat voivat jossain vaiheessa tuntua niin kiihottavilta, että ne haluaa laittaa toteen.
Onko mieltymyksessäsi jokin tietty seikka tai osa-alue, joka sinua huolettaa? Seksologian näkökulmasta seksuaalisuuttaan on lupa toteuttaa omien mieltymystensä mukaisesti yksin tai kumppani(e)n kanssa lain puitteissa ja kaikkien osapuolten suostumuksella. Kaikenlaiset tunteet ja näkökulmat ovat kuitenkin sallittuja tilanteessasi.
Et ole fantasiasi kanssa ollenkaan yksin, sillä on ihan tavallista fantasioida mainitsemistasi asioista. Moni on saanut vertaistukea esimerkiksi internetistä löytyvistä mieltymysten ympärille syntyneistä yhteisöistä, blogeista tai foorumeista. Yhteisöissä on usein mahdollista keskustella vertaisten kanssa myös mieltymyksen toteuttamiseen liittyvistä seikoista. Toisinaan näiden kautta saattaa löytyä myös ihmisiä, joiden kanssa mieltymystään voi toteuttaa.
Sinua voisi tukea vielä seksuaalineuvojan tai seksuaaliterapeutin kanssa keskusteleminen. Kaikki keskustelut ovat luottamuksellisia ja tunteistaan ja ajatuksistaan on turvallista avautua. Yhteystietomme muihin palveluihimme löydät täältä.
Neuvonnan tiimi
Arvioi vastaus
Minulla oli pitkä hoitosuhde psykiatriini ja hoitosuhde loppui viime syksynä. Pelästyin kuitenkin hoitosuhteen loppupuolella sitä, että olisin jotenkin ihastunut häneen. Näen tätä lääkäriä välillä vieläkin, jos joudun sairaalaan osastolle. En ole päässyt tästä ihastumisesta yli ja aina kun näen hänet, muistan tämän kaiken. Pelkään olevani ihan kirjaimellisesti hullu. Olen nainen, kuten tämä lääkärikin on. Miten pääsisin tästä yli? Onko tämä tosi epänormaalia?
Hei.
Kiitos kysymyksestäsi. On ymmärrettävää ja hyvin tavallistakin, että pitkien hoitosuhteiden aikana hoitavaan tahoon voi kiintyä ja myös ihastumisen tunteita saattaa syntyä. Hoitosuhteessa käsitellään henkilökohtaisia ja hyvin merkityksellisiä asioita luottamuksellisessa ilmapiirissä, mikä on omiaan synnyttämään tunnesidettä hoitavaan tahoon.
Hämmentääkö tai huolettaako sinua enemmän se, että olette molemmat naisia vai se, että kyseessä on psykiatrisi? Kummassakaan tapauksessa ihastumisessa ei ole mitään väärää. Ihastumista ei voi valita. Ihastumisia voi syntyä yllättäen elämän aikana eri ihmisiin, ja usein ihastukset menevät itsestään myös ohi. Toisessa saattaa viehättää jokin luonteenpiirre, taito tai tapa tehdä asioita. Joskus tunneside voi syntyä, jos henkilö oli paikalla silloin, kun itsellä oli vaikeaa.
Ihastumisen tunteita saattaa kokea pitkäänkin, mikäli tunneside on vahva. Pitkäkestoinen ihastuskaan ei ole vaarallinen asia, mutta voi toki tuntua kuluttavalta, jos ihastustaan ei voi lähestyä. Romanttiset tai seksuaaliset suhteet eivät ole mahdollisia potilaan/asiakkaan ja hoitohenkilökunnan välillä. Ihastuminen ei kuitenkaan ole hoitohenkilökunnalle lainkaan vieras ilmiö ja halutessaan sen voi ottaa myös hoitavan tahon kanssa puheeksi. Tällöin voidaan miettiä, miten jatkohoito saataisiin järjestettyä mahdollisimman hyvin.
Ihastumiseen auttaa monesti aika. Vaikka nyt tuntuisi vaikealta päästä toisesta yli, on mahdollista, että tapaat myöhemmin ihmisen, joka voi vastata tunteisiisi. Vaikka jokin ajatus tai tunne vaivaisikin, arjessa on hyvä keskittyä mahdollisuuksien mukaan sellaiseen tekemiseen, joka on sinulle mielekästä ja tuo hyvää vointia. Ristiriitaisista tunteista on mahdollista jutella esimerkiksi luotettavan läheisen tai ammattilaisen kanssa. Seksuaalisesta suuntautumisesta ja ihmissuhteista taas voi keskustella seksuaalineuvojan tai seksuaaliterapeutin vastaanotolla. Mikäli haluaisit avata tilannettasi tarkemmin, autamme sinua mielellämme lisää muissa neuvontapalveluissamme.
Neuvonnan tiimi
Arvioi vastaus
Voiko mies saada anaaliorgasmin (mies+mies) yhdynnässä? Miksi nimitetään homo miestä,joka nauttii olla bottom/top?
Hei.
Kiitos kysymyksestäsi. Mies voi saada eturauhasen stimuloinnilla anaaliorgasmin miesten välisessä seksissä. Koska ihmisten ja seksikertojen välillä on vaihtelua, ei orgasmia aina välttämättä saa, mutta pääasiassa orgasmin saaminen anaalialuetta hyväilemällä tai anaaliyhdynnän kautta on mahdollista.
Tyypillisesti miesten välisessä seksissä termillä ”top” tarkoitetaan penetroivaa osapuolta ja termillä ”bottom” vastaanottavaa osapuolta. Jos henkilö nauttii kummastakin asemasta, voidaan käyttää termiä ”versatile” tai ”vers”. Jokaisella on vapaus määritellä itsensä itselleen sopivalla tavalla. Laajemmin tietoa seksuaalisen suuntautumisen moninaisuudesta saat Setan ja Sinuiksi – tuki- ja neuvontapalvelun sivuilta.
Neuvonnan tiimi
Arvioi vastaus
Nuorempi sisarukseni on ilmoittanut minulle, että on aikeissa tulla kaapista. Olen ymmärtänyt, että ulostulo on emotionaalisesti hyvin raskas prosessi ja olen huolissani hänen valmiiksi herkän mielenterveytensä puolesta, lähinnä hänen ylilyönteihin taipuvaisen luonteensa takia. Hän ottaa myös pettymykset usein raskaasti ja hyvin henkilökohtaisesti. Mainittakoon, että hänellä on mielenterveystaustaa ylivilkkaushäiriön muodossa. Minkälaisen avun piiriin minun kannattaisi koittaa häntä ohjata?
Hei.
Kiitos kysymyksestäsi. Niin sanottu kaapista ulostulo voi tuntua emotionaalisesti raskaalta. On kuitenkin hyvä tiedostaa, että kyse on aina yksilöllisestä kokemuksesta, sillä jokainen kokee asiat omalla tavallaan. Sisaruksesi on ilmeisesti ainakin jollain tasolla jo työstänyt asiaa, koska on puhunut siitä avoimesti sinulle.
Hienoa, että kannat huolta sisaruksesi mielen hyvinvoinnista. Samalla on hyvä muistaa, että sinun ei tarvitse olla läheisellesi läsnä mielenterveyden ammattilaisena, vaan läheisenä, ja tällöinkin omat voimavarasi huomioiden. Hyvä keino läheisen tukemiseen on kysyä häneltä suoraan, millaista tukea hän mahdollisesti kaipaisi ja toivoisi.
Jos sisaresi ilmaisee ammatillisen tuen tarvetta, voitte yhdessä katsastaa vaikkapa Mielenterveystalon sivut joille on koottu tietoa eri auttamismuotoihin ja -tahoihin liittyen. Seksuaalisen suuntautumisen moninaisuuden käsittelemiseen voi löytää tukea esimerkiksi Setan palvelujen tai meidän muiden neuvontapalvelujemme kautta. Sinuiksi-palvelu on julkaissut myös oppaan turvalliseen ulostuloon, johon halutessasi voit tutustua.
Vaikutat henkilöltä, joka välittää aidosti sisaruksestaan ja huolehtii tämän hyvinvoinnista. Muistathan tarvittaessa pitää myös omasta jaksamisestasi huolta. Aina kaikki pelonaiheet eivät muutu todeksi; tilanteen hoitaminen saattaa sujua odotettua paremminkin. Läheisiltä saatu myönteinen tuki on usein merkittävä kannatteleva tekijä prosessissa.
Neuvonnan tiimi
Arvioi vastaus
Hei, minua kiinnostaa aseksuaalisuus, onko siinä mitään vertaistukea tai muuta paikkaa mistä saisi lisätietoa?
*Tunnistetieto poistettu
Hei.
Kiitos kysymyksestäsi. Hienoa, että haluaisit löytää vertaistukea sekä lisätietoa aseksuaalisuudesta. Sinua voisi auttaa alkuun esimerkiksi tämä sivusto ja keskustelufoorumi. Sinuiksi – tuki- ja neuvontapalvelu järjestää Tukinetin sivuilla myös erityyppisiä ryhmächatteja, joista saattaa löytää tietoa ja vertaistukea. Lisäksi Setan palveluista voi kysyä, onko heillä vertaistukiryhmiä aseksuaaleille.
Seksuaalisen suuntautumisen moninaisuus voi synnyttää erilaisia mietintöjä ja kysymyksiä. Myös me olemme täällä tukenasi, jos haluat jutella tilanteestasi tarkemmin. Yhteystietomme neuvontapuhelimeen ja seksuaalineuvojan vastaanotolle löydät täältä.
Neuvonnan tiimi
Arvioi vastaus
Katson usein homopornoa ja samalla masturboin. Koen olevani biseksuaali.
Onko väärin kirkkokuntaan kohtaan, etten ripittäydy seksin katselusta ja masturboinnista katoliselle papille, johon kirkkoon kuulun?
Saan siitä kuitenkin helpotusta paineisiin ja en ole nettipornoa suhteen addikti .
Hei.
Kiitos kysymyksestäsi. Lähdemme seksologian ammattilaisina siitä, että seksuaalisuus kaikessa moninaisuudessaan on luonnollinen asia. Tietomme ja ohjeistuksemme perustuvat seksuaalisuutta koskevaan tutkimustietoon, ammatilliseen kokemukseen ja jokaiselle kuuluviin seksuaalioikeuksiin.
Seksologian näkökulmasta pornon katsominen ja sooloseksi ovat monelle tärkeitä tapoja elää todeksi seksuaalisuuttaan. Niistä ei ole tarpeen kantaa syyllisyyttä, eikä niistä tarvitse kertoa kenellekään ellei itse näin halua tehdä. Joissakin uskonnollisissa yhteisöissä voidaan ajatella seksuaalisuudesta ja esimerkiksi sooloseksistä ja pornosta eri tavalla kuin miten me täällä kirjoitamme. Uskonnollisten yhteisöjen sisälläkin asioista vallitsee toki varsin erilaisia mielipiteitä ja toimintatapoja.
Kysymys ripittäytymisestä asettuu hengellisen elämäsi piiriin, eikä siihen ole seksologista vastausta. Osa ihmisistä toteuttaa seksuaalisuuttaan oman uskonnollisen yhteisönsä ohjeistusten mukaisesti, osa taas ajattelee, että seksuaalisuudessa on hyvä kuunnella muun kuin uskonyhteisön ääntä, osa taas soveltaa yhteisönsä ohjeistuksia omalle kohdalleen sopiviksi. Uskonnollinen vakaumus ja moninainen seksuaalisuus eivät sulje toisiaan pois ja tämän asian työstämiseen on saatavilla myös tukea.
Jos haluat keskustella asiasta lisää, jatkamme mieluusti asian pohtimista kanssasi neuvontapuhelimessa taikka vastaanotolla.
Neuvonnan tiimi
Arvioi vastaus
Olen bi utelias mies ja kiinnostunut miesten välisestä seksistä. naapurini on noin 50 vuotias homomies ja avoin asian kanssa.
Haluaisin että hän naisi minua pyllyyn mutten ole uskaltanut ottaa asiaa esille kun en tiedä miten sen esittäisin. Kysäkö suoraan vai selittää tilanne vaiko miten. Miten olisi viisainta toimia tällaisessa tilanteessa?
Hei.
Kiitos kysymyksestäsi. On täysin tavallista omata erilaisia seksuaalisia mieltymyksiä ja fantasioita. Joskus seksuaalisuudestaan ja seksuaalisesta suuntautumisestaan voi löytää moninaisia puolia, joiden toteuttaminen saattaa kiihottaa ajatuksen tasolla. Esimerkiksi miesten välisestä seksistä saa haaveilla, jos se tuottaa itselle iloa.
Millaiset välit teillä on naapurisi kanssa? Jos olette hyvissä väleissä, voi olla helpompaa ottaa esiin omat toiveet. Toiselle voi sanoa vaikkapa lukeneensa fantasioista ja kertoa, että on itse huomannut fantasioivansa miesten välisestä seksistä. Voit hieman tarkkailla, miten naapurisi vastaa tai suhtautuu vihjailuihisi. Jos naapurisi vaikuttaa myötämieliseltä, voit ehdottaa asiaasi. Mikäli toinen ei ole innostunut fantasian toteuttamisesta, voi naapurilta kysyä, tietääkö hän ketään, joka voisi olla kiinnostunut kuvaamistasi asioista. Turvallisesta pyllyyn naimisesta voit lukea enemmän täältä.
Omista fantasioistaan saa nauttia myös mielikuvien ja itsetyydytyksen avulla, jos ei uskalla ottaa asiaa puheeksi. Itsetyydytykseen on mahdollista ottaa mukaan myös seksileluja, joilla voi toteuttaa ja tehostaa fantasioitaan pyllyyn naimisesta. Jos haluaisit jutella vielä mieltymyksistäsi ja fantasioistasi, voit aina kääntyä neuvontapuhelimemme puoleen.
Neuvonnan tiimi
Arvioi vastaus
Moi! Mikä Suomessa on niinku surrogacy laki? Että miten esim. homoilla tai transihmisillä on mahdollista saada lapsia jos ei adoptioo oteta laskuun? Ja siis jos nyt esim transnainen seurustelee miehen kans tai on vaikka miespari.
Hei.
Kiitos kysymyksestäsi.
Sijaissynnytys on ollut kiellettyä Suomessa vuodesta 2007 lähtien. Jos adoptiota ei oteta huomioon, miespareilla on tällä hetkellä heikko mahdollisuus saada lapsi perheeseensä. Yksi mahdollinen vaihtoehto on apilaperheen perustaminen. Kyseessä on kahden eri perheyksikön muodostama kumppanuusvanhemmuuteen perustuva järjestely, jolloin lapsi syntyy eri perheyksiköiden yhteiseksi lapseksi. Esimerkiksi naisparin ja miesparin muodostamaa perhettä voidaan kutsua apilaperheeksi. Lainsäädännöllisesti kuitenkin vain kaksi perheen vanhemmista voi olla vanhempia lain silmissä. Sosiaalisesti kaikki perheen aikuiset voivat tietenkin olla vanhempia.
Tilanne on siis toistaiseksi epätasa-arvoinen, sillä hedelmöityshoitoja voidaan tehdä sekä heteropareille, naispareille että itsellisille naisille.
Lisätietoa ja neuvoja asiasta saa esimerkiksi Sateenkaariperheet ry:n sivuilta.
Neuvonnan tiimi
Arvioi vastaus