Nettineuvonta

Kootusti tietoa

Kysymykset ja vastaukset

Miksi joillakin on viehtymys harrastaa seksiä useamman kumppanin kanssa samaan aikaan? Onkohan se pornon katselusta nouseva mieliteko? Tiedättekö onko sellaista ollut ennen pornon aikakautta? Itseäni ihmetyttää vielä enemmän, että naisillakin on näitä viehtymyksiä. Kuinka nainen voi antaa kahden miehen työntyä sisäänsä yhtä aikaa? Olen ehkä ajatuksiltani rajoittunut, ja siksi olisi hyvä kuulla teidän näkemys tähän.

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Ihmisillä on erilaisia seksuaalisia mieltymyksiä ja fantasioita. Joitain saattaa kiihottaa ajatuksen tasolla esimerkiksi hyväilyjen saaminen samaan aikaan useammalta ihmiseltä. On myös ihmisiä, jotka kiihottuvat muiden seksin katselemisesta. Välttämättä ei ole mitään yksiselitteistä syytä siihen, miksi jotkut viehättyvät esimerkiksi kimppakivasta, ryhmäseksistä tai tuplapenetraatiosta.

Pornon tarkoituksena on luoda fantasioita, kiihottaa ja antaa mahdollisia ideoita seksielämää varten. On mahdollista, että porno on yksi tekijä sille, että mm. kimppakiva koetaan kiihottavana. Nykyään myös media nostaa esiin ihmisten erilaisia fantasioita ja tätäkin kautta jotkut voivat löytää kiinnostuksen kimppakivaan/ryhmäseksiin. Jokaisen ihmisen tilannetta tulisi kuitenkin tarkastella yksilöllisestä näkökulmasta. Kaikki eivät katso pornoa, mutta saattavat mielikuvituksensa avulla luoda itselleen kiihottavia fantasioita.

Ihmisellä on aina ollut kyky nauttia seksuaalisuudesta mielikuvituksellisin keinoin. Esimerkiksi antiikin Kreikassa järjestettiin orgioita, joissa ihmisryhmä kokoontui harrastamaan pidäkkeetöntä seksiä. Nykyihminen taas on pystynyt eroottisten kuvien ja tarinoiden kautta fantasioimaan kimppakivasta. Toki tarjonnan määrä on pornovideoiden aikaan koko ajan runsaampi. Laajempi ja parempi saavutettavuus voi selittää myös osaltaan mieltymyksestä puhumisen.

Koska jokainen ihminen on oma yksilönsä, on vaikeaa sanoa, miksi naisillakin on fantasioita tuplapenetraatiosta. Joitain saattaa kiihottaa esimerkiksi ajatus kaksinkertaisesta nautinnosta samaan aikaan. Varmimman vastauksen kysymykseesi voi oikeastaan antaa vain asiasta fantasioiva henkilö itse. Aina ihminen ei itsekään tiedä, mistä tai miksi jokin fantasia on saanut alkunsa.

On sallittua kyseenalaistaa ja miettiä seksuaalisuuteen liittyviä asioita. On olemassa muitakin, jotka eivät kiihotu kuvaamistasi asioista, sillä kaikki seksiasennot tai fantasiat eivät ole kaikkia varten. Omaa kehoaan ja mieltymyksiään kannattaa kuunnella etsiessään tapoja nauttia omasta seksuaalisuudestaan. Mikäli haluaisit keskustella laajemmin seksuaalisuudesta tai näkemyksistäsi, palvelemme sinua mielellämme lisää muissa neuvontapalveluissamme.

Neuvonnan tiimi

Arvioi vastaus

1 Star2 Stars3 Stars
Loading...

Oon vähän hämmentynyt.Aviossa kohta 7v, nyt on mieheni salaa katsellut homopornoa. Miksi salaa?En ymmärrä, ajatukset nyt ihan solmussa.Mies sanoo olevansa hetero ja rakastaa mua.Kuulemma kiinnostaa nähdä miten muilla tuo elin seisoo.Ei kiihotu siinä mielessä videoista eikä ole mitenkään etäinenkään.Joskus tuntuu että hän on pettänyt, tästä hermostuu ja kuulemma siksi kun syytän turhaan.Teenköhän nyt kärpäsestä härkäsen ihan turhaan?Katselu on satunnaista.

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Uusien puolien havaitseminen kumppanissa voi saada aikaan hämmennystä. Tämä on tavallista ja inhimillistä. Erilaiset ikävät tunteet voivat aiheuttaa ristiriitaisia ajatuksia niin oman pään kuin suhteen sisälläkin. Siksi on hyvä, että uskalsit ottaa asian puheeksi.

Ihmisillä on erilaisia mielenkiinnon kohteita ja myös heterot voivat katsoa homopornoa. Syitä voi olla useita, mutta jotkut saattavat katsoa homopornoa esimerkiksi vain miehesi mainitseman visuaalisuuden ja elimen seisomisen takia. Ainoastaan miehesi itse osaa vastata siihen, miksi hän katsoi salassa homopornoa. Aina vastaus ei ole selkeä henkilölle itselleenkään. Tuntuuko sinusta hämmentävältä pornon katsominen vai juuri homopornon katsominen? Joskus pornon katsominen saatetaan kokea uhkana siksi, että sen ajatellaan olevan pois esimerkiksi yhteisestä parisuhdeajasta. Pornon katsominen voi herättää kumppanissa myös riittämättömyyden tunnetta tai menettämisen pelkoa.

Syitä pornon katsomisen salaamiseen voi olla esimerkiksi häpeä tai syyllisyyden tunne omasta kiinnostuksesta. Myös esimerkiksi kuvitteellinen pelko siitä, että homopornon katsominen tekisi katsojan homoksi, voi saada henkilön salaamaan pornon katselemisensa. Joillekin kyseessä saattaa olla vain harmiton tapa tutustua seksuaalisuuteensa tai sitten asia on vielä niin uusi, että miehesi halusi jäsennellä ajatuksiaan ensin itse ennen kuin kertoi homopornon katselusta sinulle. Seksuaalisuus on monimuotoinen asia ja parisuhteessa ollessaankin voi tuntua siltä, että jonkin osan intiimiasioista haluaa pitää itsellään. Seksuaalisissa mielenkiinnon kohteissa ei kuitenkaan ole mitään pahaa tai hävettävää.

Otit esille myös tunteen petetyksi tulemisesta. Tarkoititko tällä jotakin muuta tilannetta kuin tässä mainitsemaasi pornon katselemista? Riippuu paljon parisuhteen osapuolista sekä osapuolten omista yksilöllisistä näkemyksistä, millaiset asiat koetaan pettämisenä. Moni parisuhteessa oleva ei esimerkiksi välttämättä pidä pornon katsomista pettämisenä, mutta asian salaaminen ja mahdollisten yhteisten sääntöjen rikkominen voi tuntua pahalta. Parisuhteissa olisikin hyvä määritellä rajat siihen, mikä on suhteen sisällä sallittua ja mikä ei. Silti on tärkeää muistaa, että jokaisella on viime kädessä oikeus omaan kehoonsa ja mielenkiinnon kohteisiinsa, vaikka olisikin parisuhteessa. Mikäli petetyksi tulemisen tunteen taustalla on pelko suhteen ulkopuolisesta henkilöstä, voi pornon katseleminen saada aikaan voimakkaan vastareaktion ja tuoda omat pelot uudestaan pintaan.

Millainen olo sinulla nyt on? Usein kielteisenä yllätyksenä koetut asiat voivat saada aikaan ensijärkytyksen. Hienoa, että mies ei ole mitenkään etäinen ja sanoo rakastavansa sinua. Olisi hyvä pyrkiä löytämään avoin keskusteluyhteys sinun ja miehesi välille sitten, kun molempien olotila on tasoittunut. Mitään laitonta tai pahaa ei ole tapahtunut, joten on tärkeää yrittää laittaa tapahtunut oikeisiin mittasuhteisiin. Omista tunteistaan on tärkeää puhua molemminpuolisesti.

Toivottavasti ajatukset eivät olisi enää niin solmussa kuin aiemmin. Keskusteluyhteyden löytäminen saattaa olla hankalaa, jos tilanne on päässyt tulehtumaan. Tällaisissa tapauksissa saattaa helpottaa asiasta jutteleminen ammattilaisen kanssa. Esimerkiksi soittaminen neuvontapuhelimeen tai ajanvaraus seksuaalineuvojan luota voi auttaa jäsentelemään tilannetta joko yksin tai yhdessä. Yhteystiedot löytyvät täältä.

Neuvonnan tiimi

Arvioi vastaus

1 Star2 Stars3 Stars
Loading...

Minulle on alkanut käydä niin, että en kiihotu jos näen hyvännäköisiä naisia eroottisissa filmeissä vähäpukeisina. Ei ole yhtä kiihottavaa kuin ennen sekään, kun mies heitä riisuu ja hyväilee samalla vaatteiden päältä ja sitten ilman vaatteita. Voiko olla, että olen jo katsellut liikaa, enkä siksi kiihotu? Käsi-ja suuseksi ja panemisen näkeminen kyllä kiihottavat, samoin siemensyöksyjen näkeminen.

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Ihmisen makumieltymykset voivat missä tahansa asiassa muuttua iän myötä. Myös vaihtuvat elämäntilanteet ja uudet kokemukset voivat saada aikaan muutoksia omassa filmimaussa. Joskus saattaa käydä myös niin, että tuntee nähneensä jo tarpeeksi jotakin tiettyä asiaa ja kiinnostuu toisenlaisesta materiaalista. Tämä on inhimillistä ja näin voi tapahtua millä tahansa muullakin elämänalalla. Asiasta ei tarvitse kantaa huolta ja kuvaamiesi seksitapojen katsomisesta on lupa kiihottua.

Mikäli tuntuu, että eroottiset filmit vievät kaiken ajan ja vaikuttavat omaan jaksamiseesi tai hyvinvointiisi, on hyvä pitää pieni tauko filmien katsomisesta. Tällöin ajatukset voi suunnata johonkin muuhun mielekkääseen tekemiseen. Kyseisissä tilanteissa on asiasta hyvä jutella myös esimerkiksi terveydenhoitajan kanssa. Kertomasi perusteella ei kuitenkaan vaikuttaisi olevan mitään syytä huoleen ja voit katsoa sellaisia filmejä kuin itse haluat.

Neuvonnan tiimi

Arvioi vastaus

1 Star2 Stars3 Stars
Loading...

Olemme olleet suhteessa nyt 2kuukautta, eikä meillä vielä ole ollut seksiä uskonnon takia. Kuitenkin olemme paljon olleet lähekkäin, suudelleet ja hyväilleet. Tuo on tuntunut pääasiassa hyvältä. Kuitenkin olen alkanut pelätä, että en kiihotu enemmän myöskään seksissä. Tuntuu, että ajatukset ovat pakonomaisia ja tarkkailenkin koko ajan lähellä ollessa että haluttaako minua tarpeekai, kiihotunko ja mietin onko ihminen varmasti oikea. Tuntuu että rakastan silti poikaystävääni.

Hei, kiitos kysymyksestäsi.

Onpa mukava kuulla, että sinulla on ihana poikaystävä ja tunnet hänen läheisyydessä hyvän olon tunteita. Kuulostaa siltä, että toisiinne tutustuminen hiljalleen on teille ja teidän arvoille sopiva tapa. Pohdit kysymyksessäsi sitä, mistä tiedät, onko hän sinulle varmasti oikea. Rakastuminen on vahva tunne ja on ymmärrettävää, että se aiheuttaa pohdintoja siitä, onko kyse vain tunteiden huumasta vai onko ihminen oikeasti sellainen, joka on itselle juuri oikea ja sopiva. Näistä ajatuksista on hyvä jutella jonkun kanssa, vaikka läheiseksi koetun ystävän kanssa. Puhuminen usein auttaa!

Suhteessa olevien keskinäisellä luottamuksella ja siihen liittyvillä tunteilla on positiivisia vaikutuksia myös seksuaalisen kiihottumisen ja halun teemoihin. Kirjoitat huolestasi liittyen kiihottumisen ja halun riittävyyteen. Joskus on todettu, että silloin kun haluttaa enemmän kuin pelottaa, voi ajatella, että mieli on kypsymässä ajatuksen tasolta tekoihin. Et avaa viestissäsi sitä, että millaisten merkkien ajattelet tarkoittavan riittävää kiihottumista. Vai voiko tunteesi liittyä jotenkin häpeään? Erektio tai emättimen kostuminen ovat fyysisiä reaktioita, jotka voivat liittyä seksuaaliseen kiihottumiseen mutta ne eivät ole ainoita mittareita sille.

Mietin, liittykö huolesi kiihottumisesta pelkoon esimerkiksi kivusta, vai onko mielessäsi ajatus jostain mielikuvasta missä haluava mieli ja keho tuntuisi tietyntyyppiseltä. Olisikin hyvä löytää syy sille, miksi ajatuksesi kiertävät kehää eli asian kanssa ei tarvitse jäädä yksin. Voisit hyötyä seksuaalineuvonnan palveluistamme kuten etä/lähivastaanotosta tai soitosta seksuaalineuvontapuhelimeen. Niistä voit lukea lisää täältä. https://sexpo.fi/neuvonta/

Neuvonnan tiimi

Arvioi vastaus

1 Star2 Stars3 Stars
Loading...

Miehen fetissi ahdistaa..Miehelläni on kumifetissi,eikä kiihotu lainkaan ilman kumiasusteita. Ja haluaisi myös minun pukeutuvan niihin. Se jotenkin aiheuttaa itsetuntoni romahtamisen. En halua seksiä missään muodossa,kun huomaan,ettei mies halua minua omana itsenäni. Se tuntuu hyvin loukkaavalta. Lisäksi hän haluaa,että piiskaisin häntä. En haluaisi tämän takia erota,mutta en tiedä kuinka asian voisin ratkaista. Kuitenkin on miehelle niin tärkeä asia,että sitä ei voi ohittaa unohtamalla fetissin

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Erilaiset fetissit ovat tavallisia ja niistä on lupa nauttia. Haastava tilanteesta voi tulla silloin, jos fetissin omaava kumppani ei kiihotu muusta kuin yhdenlaisesta seksistä, johon liittyy fetissi. Ymmärrettävästi tilanne voi herättää monenlaisia tunteita ja voi loukata. Seksiin tarvitsee aina kaikkien osapuolten suostumuksen eikä ketään voi pakottaa tai painostaa tietynlaiseen seksiin.

Emme voi valita mistä kiihotumme, eli kukaan ei valitse itselleen fetissiä. Fetissillä tarkoitetaan voimakasta mieltymystä esimerkiksi tiettyyn kehonosaan, eritteeseen tai materiaaliin, kuten miehesi kohdalla. Onko miehesi fetissi tullut esille sinulle yllättäen vai onko se ollut läsnä aina suhteen alusta alkaen? Jos kumppanista tulee esiin uusi seksuaalinen puoli, voi se tuntua kovin hämmentävältä. Onko teillä koskaan ollut seksiä, johon ei liity kumiasusteet? Entä minkälaista seksiä sinä itse toivoisit?

Kerrot itsetuntosi romahtaneen. Helpottaako sinua yhtään tieto siitä, ettei fetissiä voi itse valita eikä sitä oikeastaan pystykään kokonaan unohtamaan? Minkälainen suhde teillä muuten on ja pystyttekö keskustelemaan vaikeistakin asioista? On tärkeää, että pidät huolen itsestäsi ja jos kärsit tilanteesta, voisi olla hyvä hakeutua jonkinlaisen keskusteluavun piiriin tai vähintäänkin tukeutua läheisiin tai muihin itselle tärkeisiin asioihin elämässä. Mistä sinä saat nautintoa?

Tällaisissa tilanteissa pariskunnilla on yleensä erilaisia vaihtoehtoja eikä ero suinkaan ole ainut lopputulema. Yksi vaihtoehto on etsiä jonkinlainen kompromissi seksitapojen suhteen, niin että molemmat joustavat ja tulevat toista vastaan, hylkäämättä omia toiveita ja tarpeita. Se voisi tarkoittaa esimerkiksi, että joka toinen kerta seksissä on mukana kumiasusteet ja joka toisella kerralla se on sitä mitä sinä toivot. Tai se voisi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että seksi sisältää piiskausta, mutta ei kumiasusteita. Toinen vaihtoehto voi olla sopimus siitä, että fetissiseksiä saa toteuttaa suhteen ulkopuolella esimerkiksi toisen seksikumppanin tai seksityöntekijän kanssa. Joskus fetissin omaavalle riittää hyvin, että hän saa toteuttaa fetissiään yksityisesti sooloseksin kautta ja kumppaniseksi toteutuu ilman fetissiä.

Joka tapauksessa tilanteesta ja omista tunteista olisi hyvä puhua kumppanin kanssa. Jos keskustelu kahdestaan tuntuu liian haastavalta, olette lämpimästi tervetulleita seksuaalineuvontaan puhumaan asiasta tarkemmin ja pohtimaan teille sopivaa ratkaisua.

Neuvonnan tiimi

Arvioi vastaus

1 Star2 Stars3 StarsLoading...

Miksi en osaa nauttia, vaikka mieheni tekisi kaikkensa saadakseen minulle himoja? Hän suutelee suutani ja kaulaani ja hiplaa vartaloani kaikkialta, mutta minä en vain syty. Haluaisin haluta, mutta kun en halua vaikka kuinka olisin läsnä hetkessä ja yritän tuntea kaikilla aisteillani tilanteet. Tuntuu että olen jotenkin aivan turta, kun muita nuo asiat varmaan kiihottavat. Olen yrittänyt pohtia, mistä pitäisin, mutta en ole vielä oikein sellaisia löytänyt. Minulle on mahdotonta herätellä haluja.

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Halukkuus ja kiihottumisen vaikeus aiheena mietityttää monia muitakin. Kaikissa suhteissa tulee eteen ajanjaksoja, jolloin seksihalut ovat vähäisiä tai niitä ei ole. Matala halu voi johtua esimerkiksi vaikeasta elämäntilanteesta, suhteen tilasta, stressistä, hormonaalisista syistä, kielteisestä kehonkuvasta, häpeästä sekä sairauksista ja lääkityksistä. Koska keho ja mieli ovat yhteydessä toisiinsa, voi tilanteen taustalla olla useampikin osatekijä. Kiihottumisvaikeus voi olla yksi taustatekijä matalaan haluun.

Kiihottumisvaikeus tai matala halu ei tarkoita, että olisit millään tavalla viallinen. Seksuaalinen kiihottuminen on hyvin herkkä tapahtuma ja altis häiriintymään pienestäkin. Joskus oma mieli ja ajatukset karkaavat muihin asioihin, tai huoleen siitä ettei kiihotu riittävästi, ja silloin kiihottuminen on todella vaikeaa.

Pohdit kysymyksessäsi, että kumppanillesi on mahdotonta herätellä sinulle haluja. Oletko miettinyt asiaa toisin päin, miten sytyttäisit ja herättelisit halua itse itsessäsi? Oletko antanut itsellesi luvan antautua nautintoon? Seksuaaliseen haluun liittyy ripaus itsekkyyttä ja tervettä, myönteistä aggressiota, jonka avulla kohti nautintoa voi päästä.

Mitä asioita kohtaan tunnet halua tai nautintoa elämän muilla osa-alueilla? Mistä innostut? Nautinto edellyttää usein sopivan määrän heittäytymistä, turvallisuuden tunnetta ja kiinnostusta. Riittävän turvallisessa olotilassa nautinnolle antautuminen mahdollistuu. Tunnistatko näitä asioita seksissäsi? Jos seksi on muuttunut suorittamiseksi, velvollisuudeksi tai kovaksi yrittämiseksi, nautinto usein karkaa vain kauemmaksi.

Nautitko sooloseksistä? Kiihotutko tai kiinnostutko mielikuvien, eli fantasioiden tasolla seksistä? Onko kuvaamasi tilanne ollut aina samanlainen, vai onko seksihaluissa tai kiihottumisessa tapahtunut muutoksia? Nautitko kosketuksesta tai läheisyydestä silloin, kun taustalla ei ole seksuaalista motiivia?

On myös ihmisiä, jotka saattavat kokea romanttisia tunteita toista kohtaan, mutta eivät välttämättä koe tarvetta seksiin. Aihetta on käsitelty enemmän tässä aseksuaalisuutta koskevassa artikkelissa. Jokainen ihminen on ainutlaatuinen kokonaisuus ja siksi se, mikä tuottaa nautintoa yhdelle, ei miellytä toista. Ihmiset kiihottuvat monenlaisista eri asioista ja muihin vertailu seksiin liittyvissä asioissa on inhimillistä, mutta kuitenkin tarpeetonta. On myös hyvä muistaa, että tosielämän seksi on toisenlaista kuin esimerkiksi elokuvissa tai tv-sarjoissa nähtävä seksi; niihin ei kannata verrata itseään.

Oletteko keskustelleet seksistä kumppanisi kanssa ja minkälainen sävy keskusteluissa on ollut? Kommunikaation tukena voi käyttää myös ammattilaisen apua. Jos kaipaat vielä tukea ja neuvoja, voit halutessasi soittaa neuvontapuhelimeen tai varata ajan seksuaalineuvojan luota. Yhteystiedot löydät täältä. Autamme sinua mielellämme lisää, asian kanssa ei tarvitse jäädä yksin.

Neuvonnan tiimi

Arvioi vastaus

1 Star2 Stars3 StarsLoading...

Miks mä kiihotun asioista jotka satuttaa henkisesti tai saa mut tuntemaan mun olon kamalaks?

Hei. Kiitos kysymyksestäsi.

Kiihottuminen on kehollinen reaktio, joka voi käynnistyä silloin, kun kohtaa jotakin seksuaalisuuteen liittyvää. Kiihotusreaktio voi käynnistyä yhtä hyvin sellaisesta seksuaalisesta asiasta, joka on itselle kiinnostava ajatuksen tai toteutuksen tasolla tai sellaisesta asiasta, joka on omasta mielestä epämiellyttävä tai vastenmielinen. Joskus sama asia voi tuntua yhtä aikaa sekä kiinnostavalta että epämiellyttävältä.

Fantasioiden ja kiihottavien ajatusten maailmassa kaikki on sallittua. Mieltymyksiä, kuten sitäkään mistä kiihottuu, ei voi itse valita. On varsin tavallista, että fantasiat suuntautuvat kulttuurisiin tabuihin ja asioihin, joita ei haluaisi tai edes voisi oikeassa elämässä toteuttaa. Fantasiat ja teot ovat eri asioita.

Se mistä ihminen kiihottuu tai mistä hän fantasioi, ei ole osoitus hänen luonteestaan tai ominaisuuksistaan. Jos omat seksuaaliset ajatukset tai keholliset reaktiot vaivaavat, näihin on mahdollista harjoitella suhtautumaan lempeämmin. Moni on saanut apua tietoisuustaidoista, joissa ajatuksia, tunteita ja kehon tuntemuksia opetellaan tarkkailemaan neutraalimmin ohimenevinä tiloina. Tietoisuustaitojen periaatteita voi soveltaa myös seksuaalisuuden alueelle, vaikka harjoituksissa ja esimerkeissä ei välttämättä seksuaalisuudesta suoraan puhutakaan. Joskus voi käydä niinkin että kun huomaa, että jokin seksuaalinen ajatus tai reaktio ei olekaan huolestuttava, sen voi toivottaa tervetulleeksi osaksi seksuaalisuuttaan esimerkiksi sooloseksissä.

Kiihottuminen, tai se että ei kiihotu, ei tee kenestäkään kamalaa. Jos reaktiosi tai ajatuksesi vaivaavat sinua jatkossakin, suosittelisimme että soittaisit neuvontaamme tai varaisit meille ajan, jotta voisimme jutella kanssasi lisää. Keskustelu on luottamuksellista ja meihin voi ottaa yhteyttä myös anonyymisti tai keksityllä nimellä.

 

Neuvonnan tiimi

Julkaistu: 14.4.2021

Arvioi vastaus

1 Star2 Stars3 StarsLoading...

Minulla ei ole juuri koskaan ollu erityisesti seksuaalisia haluja, kiihottuminen hyvin vaikeaa ja harvinaista. Minulla on poikaystävä jonka kanssa harrastan seksiä mutta seksin aikana en ole koskaan ollut kiihottunut joten seksi jää hieman vähäiselle. Tässä tullu kokeiltuu yksin ja poikaystävän kanssa kaikkea että oisin joskus kiihottunut mutta tuntuu aika mahdottomalta. Mitä tässä pitäisi tehdä?

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Seksuaalinen halukkuus vaihtelee elämän varrella ja on luonnollista, että ajoittain saattaa tulla hetkiä, jolloin seksuaalinen halukkuus on vähäistä. Kerroit kuitenkin, ettei sinulla ole koskaan ollut erityisesti seksihaluja. Jokainen ihminen on erilainen ja siksi myös seksuaalisessa halukkuudessa voi ilmetä eroja.

Halukkuuteen ja kiihottumiseen voivat vaikuttaa monet eri tekijät, kuten stressi, väsymys, oma minäkuva, elämäntilanne, suorituskeskeisyys, haasteet parisuhteessa tai hormonaaliset syyt. Lisäksi erilaiset sairaudet, kuten diabetes, valtimokovettumatauti, neurologiset sairaudet sekä masennus tai ahdistus saattavat joillakin olla osatekijänä tilanteessa. Lääkkeistä taas esimerkiksi mielialalääkkeet tai matalahormoniset yhdistelmäehkäisyvalmisteet voivat olla tilanteen taustalla. Joissakin tapauksissa kiihottumisvaikeus voi liittyä aseksuaalisuuteen, jolloin henkilö ei koe seksuaalista vetovoimaa toisia kohtaan, mutta voi kaivata esimerkiksi romanttista läheisyyttä. Jokaisen tilanteen taustalla ovat kuitenkin yksilölliset syyt, joita pitää tarkastella kokonaisuutena.

Miltä asia sinusta itsestäsi tuntuu? Onko tilanne vaikuttanut heikentävästi parisuhteeseesi? Joissakin tapauksissa henkilö voi kokea paineita siitä, ettei kiihotu tai halua seksiä. Jokainen kuitenkin itse päättää, haluaako harrastaa seksiä vai ei. Olisi tärkeää jutella kumppanisi kanssa tilanteestasi, jotta pystyisitte yhdessä miettimään, onko mahdollista löytää jokin omanlainen seksuaalisuuden toteuttamisen tapa, joka toisi iloa ja mielihyvää molemmille.

Jos koet, että tilanne voisi liittyä fyysiseen terveyteesi, on hyvä jutella asiasta lääkärin kanssa. Lääkäri osaa tukea ja neuvoa sinua tilanteessasi vielä tarkemmin. Lisäksi sinua voisi hyödyttää Sexpon neuvontapuhelimeen soitto tai ajanvaraus seksuaalineuvojan vastaanotolta. Näin tilannetta on mahdollista tarkastella kokonaisvaltaisemmin ja luottamuksellisesti. Yhteystiedot palveluihimme löytyvät täältä. Jokainen saa olla sellainen kuin on, joten muistathan olla lempeä itsellesi etsiessäsi vastauksia tilanteeseesi. Yksin ei tarvitse tällaisia asioita pohtia, joten ole rohkeasti yhteydessä uudestaankin meihin.

Neuvonnan tiimi

Julkaistu: 26.4.2021

Arvioi vastaus

1 Star2 Stars3 Stars
Loading...